Kaksplus.fi
Sisällön tarjoaa Blogger.

Tufnu

Meidän pieni Tufnumme saapui meille huhtikuun lopussa. Ennen kuin olimme päättäneet pennulle nimen, kutsuimme sitä Tufnuksi. En enää tarkalleen muista, mistä tuo tufnu-sana oikein tuli. Muistan, että tämä on ollut joku todella hauska sisäpiiriläppä meidän kesken. Thom olisi halunnut koiran nimeksi Tufnu, mutta en kuitenkaan halunnut, että joudun ulkona huudella "Tuuufnuu, tuleppa tänne". Jääköön se siis lempinimeksi.

Ajattelin kirjoittaa teille Lilyn elämän ensimmäisistä kuukausista ja meidän tuntemuksista ja kokemuksista silloin.

Kävimme katsomassa pentuetta ensimmäisen kerran kennelissä pentujen ollessa kaksiviikkoisia. Voi että, vieläkin kun muistelen sitä niin tulee kylmiä väreitä. Ne olivat vaan niin pieniä ja ihania, ja juuri ja juuri pääsivät pari senttiä ryömimään eteenpäin. Lilylle syntyi kolme veljeä ja kaksi siskoa.

Lily edessä vasemmalla


Seuraavan kerran kävimme katsomassa pentuja, kun ne olivat kuusiviikkoisia. Pennut olivat jonkin aikaa ulkona aitauksessa ja juoksentelivat ympäriinsä vinkuen koko ajan. Niillä oli ihanat pienet tassut ja terävät kynnet ja ne yrittivät koko ajan kiivetä jalkoja pitkin lämpimään syliin. Olisin voinut ottaa ne kaikki mukaan kotiin!

              
Joku sai pusunkin!




Pennut olivat luovutusiässä kahdeksanviikkoisina. Olimme tietysti odottaneet luovutuspäivää jännittyneinä ja innoissaan, samalla valmistellen kotia pentua varten. Vietimme pentujen kanssa noin pari tuntia ja lähdimme ajamaan kotiinpäin.

Ensimmäiset päivät ja viikot menivät hujauksella ja näin jälkeenpäin ajateltuna en oikein tarkasti muista ajasta mitään. Kun saavuttiin kotiin, Lily käveli ympäri taloa aivan rättiväsyneenä ja vaan ihmetteli. Aluksi oli vähän sääli katsoa pientä pentua, joka selvästi kaipasi sisaruksia ja äidin turvaa. Kesti muutama tunti ennen kuin Lily nukahti portaiden alle.





Näitä kuvia katsoessa tulee vähän haikea olo, mutta samalla helpotus. Alkuaika oli rankkaa. Lily alkoi joka yö itkemään, eikä lopettanut kunnes joku tuli nukuttamaan uudestaan. Muutaman viikon ajan Thom siirtyi parveltamme joka yö sohvalle ja otti Lilyn viereensä. Muuten pentu ei hiljennyt.



Ruoka ei aina maistunut Lilylle ja välillä oli hankalaa saada pentu syömään. Välillä Lily meni haistamaan ruokaa, muttei syönyt yhtään. Lenkillä Lily söi usein kiviä. Luulen, että se johtui osittain siitä, ettei pentu ollut huolinut tai tajunnut syödä ruokaansa. No, siinä sitten piti aina tarkasti katsoa mitä pentu ulkona teki ja ottaa kivet pois suusta. Onneksi tämä vaihe meni melko nopeasti ohi.



Pennuilla oli kasvattajan luona ollut ulko-oven edessä sanomalehteä, jotta pennut oppisivat tekemään tarpeensa siihen. Teimme samoin kotona ja öisin Lily tekikin pissan sanomalehden päälle. Välillä vahinkoja tuli myös ympäri kämppää. Ulos kakkaaminen oli usein hankalaa. Lilystä näki, että on kova hätä, mutta ulkona Lily vaan käveli ympäriinsä eikä suostunut kakkaamaan. Jos kakka ei tullut, siirryttiin sisälle ja sitten Lily alkoi pyörimään ulko-oven edessä näyttäen, että hätä on. Jostain syystä sitä ei vaan haluttu ulos tehdä. Kärsivällisyyttä kärsivällisyyttä!


Pieni pentu ei ymmärrä kieltämistä. Aluksi on tärkeää koittaa korostaa niitä hyviä asioita, mitä pentu tekee. Pikkuhiljaa voi alkaa kieltämään asioita. Tämä vaatii omistajalta myös paljon kärsivällisyyttä. Hiljaa hyvä tulee, tässäkin asiassa.

Kaikista haasteista huolimatta, alkuaika oli aivan ihanaa. Ja elämä Lilyn kanssa edelleen, en vaihtaisi mistään hinnasta! Pieni pentu oli erittäin utelias (on edelleen), joka paikka piti aina tutkia ja kaikkea piti purra. Kaikista ihaninta oli huomata, kuinka iloiseksi koira tulee kun on jonkin aikaa ollut erossa omistajistaan. Luulen kyllä, että me omistajatkin olemme ainakin melkein yhtä innoissaan näkemässä Lilyä taas eron jälkeen, heh. Kirjoitan myöhemmin Lilyn luonteesta ja hassuista tavoista enemmän.




Tämä viimeinen kuva on otettu tänä syksynä. Lily osaa jo käyttäytyä Roni-herran seurassa eikä esimerkiksi näyki Ronia kuten joskus aiemmin.



Ei kommentteja