Kaksplus.fi
Sisällön tarjoaa Blogger.

Leivinuunipizzaa ja mukikakkua



Viime viikolla testattiin vihdoin takka-leivinuunia, ja tehtiin mun porukoiden kanssa pizzaa. Ja NAM, kyllä voittaa kaikki pizzerian roiskeläpät. Vaikka nekin hyviä on. Ensin tein pohjan, jonka sitten jaoin ja kaulin pizzalapion kokoisiksi ympyröiksi. Tehtiin muutamaa erilaista pizzaa: pesto-ilmakuivattu kinkku-tomaatti-vuohenjuusto, ilmakuivattu kinkku-pekoni-aurajuusto-ananas-BBQ-kastike sekä perus kinkku-ananas-aurajuusto. Ensi kerralla pistän uuniin jonkun ison palan lihaa ja annan muhia yön yli. Takka nimittäin pysyy lämpimänä pitkään, kun se kunnolla syttyy ja tiili lämpenee.

Bongasin jostain blogista mukikakun ohjeen. Pettävän helppoa. Tätä on nyt viikon aikana tehty jo muutaman kerran ja vie kielen mennessään. Helppo alle viidessä minuutissa mikrossa valmistuva mukikakku on nopea tarjottava vieraille (ja itselle esim. iltapalaksi :D), ja valmistamiseen tarvittavat aineet löytyy valmiina useimpien kaapista. Googlesta varmaan löytyy monta ohjetta.

Terassillakin on tullut istuttua jo myöhään iltaan, sen verran lämmin on jo ollut. Tykkään merihenkisestä tyylistä terassilla ja sini-valkoisesta värimaailmasta. Tyynyliina ja servetit ovat H&M Homesta ja kaitaliina taitaa olla Hemtexiltä. Vielä pitäisi löytää lisää kivoja tyynyjä ja ehkä jotain kattaus- tai koriste-esineitä samaan tyyliin. Terassi on saanut myös pinkkejä kukkia, ja itseasiassa toi kukkien laittaminen on kivaa puuhaa kun siihen ryhtyy. Nyt vaan pitäisi vielä saada ne mansikat ja muut kukat laitettua, jotta niistä voi nauttia ensi keväänä. :)



Ei kommentteja