Puhki, poikki ja väsynyt
torstai 28. tammikuuta 2016
![]() |
babycenter.com |
On päiviä, jotka on rankkoja, väsyneitä, herkkiä ja PAINAVIA. Kotona se iskee, työpäivän jälkeen. Töissäkäyminen on melkoista suorittamista ja päästessäni kotiin, tunteet yhtäkkiä iskee päin naamaa. Turhauttaa, kun ei jaksa ja huvita tehdä mitään ja jokainen asia mitä tekee, tuntuu suurelta ja kamalalta suoritukselta. Turhauttaa, kun kotona olisi kaikenlaista tehtävää, muttei niitä millään jaksaisi tehdä. Tänään oli sellainen päivä. Jokainen päivä ei suinkaan ole näin rankka. Viikonloppuisin jaksan selvästi paljon paremmin.
En oikeestaan edes tiedä, miksi kirjoitan tällaista "valitusvirttä", sääliä en ainakaan kaipaa! Kai kirjoittaminen helpottaa ja ehkä joku muukin ajoittain ajattelee/on ajatellut samoin? Mä päätin nimittäin muutama viikko sitten, etten valita tai kerro olostani sen tarkemmin muille kuin miehelleni. Ja sellaisille, jotka on lähiaikoina kokeneet raskauden ja tietävät mitä se on. Kun olen koittanut selittää fiiliksistäni ja siitä, miten raskaus ei tosiaan ole mitään ihme "hehkumista", olen saanut jänniä kommentteja. Muka kuulostan siltä, etten ole onnellinen. Ja kuulemma pitäisi vaan yrittää nauttia, koska vauvahan siellä kasvaa.
Totta mooseshan olen onnellinen, onnellisempi kuin olen koskaan ollut. Koska vatsassani kasvaa jotain uskomatonta, joka on minulle jo heti plussattuani ollut maailman rakkain ja tärkein. Uskaltaisin väittää, että kenellekään muulle vatsassa kasvava vauva ei ole yhtä konkreettinen ja rakas kuin odottavalle äidille. Mutta se ei tarkoita, ettei saisi kokea myös negatiivisia tunteita. Jokainen ihminen kokee erilaisia tunteita, valittaa erilaisista ja hyvinkin turhista ja pienistä asioista ja iloitsee suurista ja pienemmistäkin asioista. Samalla kun mulla on huono fiilis, on mulla myös hyvä fiilis. Vaikka kaikki tuntuu sillä hetkellä menevän huonosti, on meillä kuitenkin kaikki vallan mainiosti. Pieni vaan vie äidiltä rutkasti energiaa ja voimavaroja.
Mun mielestä omien negatiivisten tunteiden ja huonon olon näyttäminen on täysin ok, silloin kun siltä tuntuu. Pääasia on, että siitä olosta pääsee nopealla aikataululla kipuamaan taas ylöspäin. Aion näyttää tunteeni myös lapselleni, sillä mielestäni hänenkin pitää oppia, ettei elämä aina ole ruusuilla tanssimista ja äiti saa myös tuntea olonsa välillä kurjaksi. Äidilläkin on tunteet. Vai mitä mieltä olette?
Jo paremmilla fiiliksillä, tämä mamma lähtee nukkumaan. Luultavasti huomenna on tuhat kertaa parempi päivä. Tänään alkoi jo 30. viikko, joten enää 11 viikkoa laskettuun päivään. Hurjaa, ja ihanaa <3