Kaksplus.fi
Sisällön tarjoaa Blogger.

Pinnasänky ja unipesä







Vauvalle on nyt pehmeä unipaikka valmiina. Siirrettiin nimittäin pinnis valmiiksi meidän makkariin mun puolelle. Pinnasänky on IKEAn Sundvik, jonka pohjan saa säädettyä kahdelle eri korkeudelle. Pinnasänky on myös pitkäikäinen, sillä toisen pitkän laidan saa pois, kun vauva on jo sen verran iso ettei laitaa enää tarvitse. Mutta voi että kun sänky on vielä todella iso vauvalle. Toisaalta olisi ollut kiva hankkia joku pienempi kehto ensimmäisiä kuukausia varten, mutta eiköhän me tälläkin pärjätä. Lakanatkin näyttää niin valtavilta. Pussilakanat on Kappahlin Newbie-mallistoa ja mun mielestä niin suloinen ja hempeän värinen. Plussaa vielä siitä, että toisella puolella on eri kuosi.

Me aiotaan kokeilla pinnistä sivuvaununa niin, että vauvan kotiuduttua kiinnitetään pinnis sänkyyn kiinni mun viereen. Näin mun ei tarvitse joka kerta nousta sängystä, nostaa ja hakea vauvaa syömään, vaan voin vaan siirtää tai nostaa (riippuen imetänkö esim. kyljeltään tai istueltaan) vauvan tissille ja kun vaavi on tyytyväinen, pistää hänet takaisin nukkumaan. Toivon, että näin myös mun unet ovat parempia, kun ei tarvitse joka kerta nousta sängystä ylös.

Tilasin suomalaiselta yksityisyrittäjältä aivan ihanan unipesän. Kankaat sai valita itse ja oon erittäin tyytyväinen lopputulokseen. Unipesän ulkopuoli on harmaata tähtikangasta ja sisäpuoli kokonaan vaaleanharmaata kangasta. Lisäksi unipesässä on pohjalla tuo tähtikuvioinen irrallinen alusta, jonka voi helposti pestä pesukoneessa. Meidän vauva saa nukkua pinniksessä olevassa pesässään ensimmäiset kuukaudet. Yöllä voin vetää pesän ja vauvan helposti viereeni syömään. Pesän käyttöikää saa myös pikkasen pidennettyä mikäli avaa päätynauhat. Kun vauva alkaa olemaan liian iso pesään, pitää pinnikseen hankkia vielä reunapehmuste.

En voi tietenkään olla varma, sopiiko tämä sivuvaunusysteemi meille. Ajateltiin kuitenkin ensin kokeilla tätä, ja mikäli se toimii hyvin, jatketaan näin ainakin muutama kuukausi. Myöhemmin voidaan sitten asentaa laita takaisin ja siirtää pinnasänky vähän kauemmaksi. Luulen, että vauvan siirtäminen kauemmaksi tissin ja maidon hajusta voi auttaa ainakin siinä tapauksessa, missä vauva on levoton nukkumaan ja haluaa todella useasti tissille. Pitää sitten mennä vaan tilanteen mukaan ja toimia sen mukaisesti.

Onko jollain muuten kokemusta pinniksestä sivuvaununa? Mitä plussia tai miinuksia siinä on ollut?



13 kommenttia

  1. Meillä on pinnasänky minun puolellani, erillään sängystä, ihan perus pinnasänkynä. Tosin, meillä ei imetys lähtenyt toimimaan, joten minä nousen sängystä joka tapauksessa yöllä. Aivan alussa vauva tosin nukkui meidän välissä, imetystyynyllä. Seuraavan vauvan kanssa tuollainen pesä olisi kyllä aivan ehdoton. Harmittaa hieman, ettei tullut tälle hommattua tuollaista. Tosin meillä tuo hyvä imetystyyny on ajanut hieman samaa virkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi pesä on kyllä ihana, haluaisin itsellekin sellasen! Imetystyyny toimii kyllä varmaan hyvänä jos nukuttaa välissä. Ei tarvitse pelätä että kääntyisi vauvan päälle :) Me ei aiota ottaa vauvaa väliin, kun mies pelkää että kääntyisi päälle. Musta on kuitenkin kiva että vauva on lähellä kun laitetaan tuo sivuvaunu :)

      Poista
    2. Ennen kuin vauva syntyi, niin minä uhosin kovaan ääneen ettei mellä vauva nuku vieressä. No, tämä uho romuttui jo synnytyssairaalassa. Meillä nukutaan paljon vauva välissä. Pääsääntönä kuitenkin on, että Emppu nukahtaisi omaan sänkyyn iltaisin. Yösyötön jälkeen otan yleensä sitten omaan kainaloon. Poikkeuksena on olleet alkuajat ja sitten nyt kun ollaan oltu koko perhe kipeänä. Sovittiin, että kipeänä saa nukkua koko yön äitin ja isin välissä, jos se vaikka vähän helpottaisi kurjaa oloa.

      Poista
    3. Onhan se ihana että vauva on vierellä joten en ihmettele että tuo ajatus perhepedistä muuttuu kun vauva syntyy :) ainakin mä saan vauvan lähelle kun laitetaan sivuvaunuksi. Miehen ei tarvi sit stressailla että tulisi vahingossa päälle. Sit myöhemmin siirretään sänkyä pikkuhiljaa kauemmas jotta oppii nukkumaan omassa sängyssä :)

      Poista
  2. Meillä oli pinnasänky sivuvaununa. Pidimme sen siinä siihen asti, kunnes vauva rupesi kääntymään itse. Sitten lisättiin laita ja sai vähän siirrettyä kauemmas omasta sängystä. Plussat oli ehdottomasti juuri ajattelemasi imetyksen helppous! Ja se että sängyssä on ikäänkuin vähän lisätilaa ja vauva ei ikinä ole sängyn reunalla, josta "voisi tippua". Miinukset oli se että oma kampeeminen sängystä pois jalkopäädystä kävi hermoille :D varsinkin heti synnytyksen jälkeen, vatsalihasten olemattomuus ym. ;) Ja toinen miinus on että tuli ikävä vauvaa kun laita laitettiin ja en enää nähnyt häntä kokoajan <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla että sivuvaunu toimi teillä hyvin. Luulen että tuun rakastamaan sitä että vauva on mun vieressä. Osaan kuvitella että on ollut vaikeeta siirtää vauva kauemmaksi. :) Mutta tota nousemista oon kans miettinyt että mitenhän onnistuu varsinkin jos ja kun olen synnytyksen jälkeen huonossa kunnossa. No eiköhän siitä jotenkin selviä. :)

      Poista
  3. Tuo unipesä oli hyvä meilläkin alussa. Ihana blogi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla ja kiitos :) mäkin oisin kyllä tyytyväinen tollasessa pikku pesässä ;)

      Poista
  4. Sitä kysyisin et onko pohja tukeva kun pitää ylemmäl tasol ja laita on pois? Et onnistuu sivuvaununa olemaan myös ylemmän tason kanssa.
    Itse tässä juuri mietiskelen olisko tämä myös se sänky minkä itse haluisin vauvalle hommata :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun mielestä pohja on todella tukevan tuntuinen, ainakaan en ole huomannut mitään heikkoutta pohjassa tässä 5 kuukauden aikana. :) Voin kyllä suositella tätä sänkyä, nimittäin tämä oli jo ennen meille tuloa yhdellä pikkutytöllä käytössä jopa 4 ikävuoteen asti. Ainiin ja sitä ennen pari vuotta hänen veljellään. Pitäisi siis olla hyvälaatuinen ja pitkäkestoinen sänky, edelleenkään ei taida naarmun naarmua olla. ;)

      Poista
  5. Hei! Mistä tilasit tämän unipesän? On aivan älyttömän ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Tilasin unipesän Facebookista sellaselta kun Decoree. Suomalainen yrittäjä :)

      Poista