Kaksplus.fi
Sisällön tarjoaa Blogger.

Mitä mukaan vauvan ensimmäiselle lennolle?


Me ollaan kohta lähdössä Hollantiin ja Natalie pääsee ensimmäiselle ulkomaanmatkalleen sekä ensimmäiselle lennolleen. Arvatkaa vaan, kuinka mua jännittää lähteä kolmekuisen kanssa matkaan. Päässä pyörii "mitä tarvitaan mukaan, mitä kannattaa varuilta ottaa, kuinka paljon vaatteita tarvitaan, mitä kannattaa ottaa lentokoneeseen" ja niin edelleen. Mihin kaikkeen mun pitää oikeesti varautua? Kyseessähän on onneksi vain hieman yli parin tunnin lento, joten luulisin ja ainakin toivon, että tuo aika menisi nopeasti sylissä. Täytyy nyt taas sanoa, että onneksi on tissit mukana, ne kun lohduttaa ja antaa turvaa tarpeen tullen. Toivottavasti ei tuu jotkut Niitit kuvaileen, hahah. Kuvat on otettu Hollannista joulun aikaan, kun olin jollain 25. viikolla raskaana. Käytiin syömässä ihan huikee brunssi, tarjotin täynnä herkkuja! Sinne haluaisin tälläkin kertaa mennä.

Listaanpa tähän nyt kaiken mukaan tarvittavan, mitä tulee mieleen:

-vaatteita; kesävaatteita, lämpimiä vaatteita, yöpukuja, hattuja, sukkia, tumput
-vaippoja tarpeeksi matkustamisen ajaksi, loput ostetaan sieltä

-hoitoalusta
-lämmin viltti lennolle, joka käy varmasti myös yöpeitoksi
-keittosuolatipat
-D-vitamiinitipat
-Cuplaton (Näyttää siltä, ettei tätä enää tarvita, mutta varmuudeksi mukaan)
-Panadolia
-niistäjä
-sinkkivoide, perusvoide
-vanulaput ja -puikot
-tuttipullo ja pari purkkia korviketta varalta mukaan (Jos vaikka lentokoneessa vöissä ollessa ei pysty imettämään, onko jollain kokemusta? Tai jos tapahtuu joku muu katastrofi ettei tissit vaikka toimi!)
-tutteja ja tuttinauha
-harsoja
-pieniä pyyhkeitä
-kosteuspyyhkeitä
-kantoreppu
-matkarattaat
-pari lelua
-Kela-kortti
-passi
-rintapumppu
-liivinsuojuksia
-itkuhälyttimet

Kääk miten paljon tarvii tavaraa kun on yksi ihminen lisää! Kaikkia tavaroita ei toki lennolla tarvita, esim. itkuhälyttimet ja rintapumppu menee kyllä ruumaan. Näiden lisäksi varmistin, että vauva kuuluu mun matkavakuutukseen, joten sekin on kunnossa.

Nyt ne, jotka on matkustaneet lentäen vauvan kanssa, kertokaapa mulle, mitä tän listan lisäksi tarvitaan mukaan? Ja onko vinkkejä itse lentoa varten?


12 kommenttia

  1. Voit käydä lukemassa meidän vinkit täältä: http://masamutsi.blogspot.fi/2016/03/hei-me-lennetaan-5-vinkkia-lennolle.html?m=0
    Tsemppiä lennolle ja ihanaa reissua! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heijee, mä käyn lukemassa :) Kiitos paljon!

      Poista
  2. Serkku matkusti Jenkkeihin melkein saman ikäisen kanssa ja hän koki hyväksi imetystyynyn. Imetyksen lisäksi vauva pötkötteli siinä paljon. Näin omat kädet ja niskat sai levähtää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo totta toi olis kyllä hyvä. Meidän tyyny on vaan niin iso että tarttis melkein oman matkalaukun sille :D Toivottavasti lentokoneesta saa muutaman tyynyn lainaan, voisin vaikka ottaa ison tyynyliinan mukaan ja tunkea muutaman tyynyn sitten sinne :)

      Poista
  3. Lennettiin juuri vauvan kanssa! Imettäminen onnistuu enemmän kuin helposti sen vauvavyön kanssa. Seuraavaksi tärkeimmät olivat tutti kiinni tuttinauhassa ja pipo! Koneessa oli vähän viilee varsinkin kun vauvan pää oli ikkunaa kohti nukkuessa ja toiseksi se oli tarpeeksi pitkää mallia niin vedettiin se vähän silmille niin sai nukkua valolta rauhassa :) semmoinen trikoopipo siis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi jess kiva kuulla että imetys onnistui vöissä, se on tärkeää kun vauva on varmaan suurimman osan ajasta vöissä. Lämmintä vaatetta ja pipo pitää kyllä ehdottomasti ottaa, itselläkin tulee aina kylmä koneessa. Ilmeisesti teillä sujui lento ihan hyvin :) Mä kirjottelen sit kokemuksista kun ollaan kotiuduttu.

      Poista
  4. Oon kade! Mäki haluun johonkin reissuun :D
    Hyvä lista muuten :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti :) tääl ollaan, kiva olla reissussa mut pakko sanoo et on se oma koti kaikista parhain aina ♡

      Poista
  5. Juuri lennettiin 1kk ikäisen vauvan kanssa ja vauvan täytyy nousun ja laskun ajan olla kasvot meno suuntaan päin vyöllä kiinni äidin vyössä sylissä. Tietty jos ei halua turvallisuusohjeita noudattaa niin voi vauvan kääntää kasvot muualle, tosin en minä ainakaan olisi mitenkään saanut edes imetysasentoon vauvaa vöissä. Lentomme oli yli 4h ja ei olisi tullut kuuloonkaan pitää vauvaa pystyssä sylissä niin pitkään vyössä! Vyö irti ja vauva kantoliinaan rintaa vasten, kyllä olis kädet ollut kipeät kannattelusta ilman kantoliinaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti kommentista! Tosiaan kantoliina on varmaan loistava pitkällä lennolla. Me juuri eilen lennettiin ja hyvin meni. Natalie nukahti juuri ennen nousua, nukku joku 30 min ja sit seurusteli kunnes laskun aikana tuli väsyitku. Voihan se olla että korvatkin pikkasen häiritsi. Lento meni nopsaan ja saatiin tyyny joka helpotti ettei mun tarvinnut rasittaa käsiä. Kirjoitan kokemuksesta vielä kattavammin. :)

      Poista
  6. Olen matkustellut paljon lentäen lasteni kanssa. Nuorimmainen oli alle 2 kk:tta ensimmäisillä kolmella lennolla joilla suuntasimme täältä lapista etelä-italiaan mummolaan ja voin sanoa että meille lentäminen on ollut yllättävän mieleistä hommaa! �� Ensinnäkin koneen turvavyö on vauvalle erillinen ja Ikään kuin 'liikkuvaa' mallia eli vauva ei ole sidottu yhteen asentoon. Vauvan on mahdollista olla sylissä kasvot äitiin päin, selkä äitiin päin, makuu asennossa, istuma-asennossa ym. että sen puolesta älä huoli imetys onnistuu todella helposti. Yhdyn tyynyn ja pienen peiton tärkeyteen, niitä on kyllä kaikilla lennoilla ollut hyvin tarjolla yhtä lentoa lukuun ottamatta noin viikko sitten kun taas palasimme Italiasta ja se olikin sitten epämiellyttävää pitää nukkuvat lasta sylissä koko lento ilman mitään pehmukkeita. Nuorin lapsi kyllä nyt jo reilun vuoden ikäinen.. �� Pipo ja lämpimät sukat, tutti ja ketju, rinta.. Tärkeimmät ja tietysti ohut laukkuun menevä hoitoalusta, harsoja ja pikku pyyhkeitä pari, vaipat. Kosteuspyyhkeet ehdoton ja käsidesi että saa omat kädet puhtaaksi ennen imetystä ym. Suolatipat ja niistäjä kuuluvat myös lentovarusteisiin. Meillä on kyllä pikku neiti aina melkein nukkunut lennot alle 10kk:n ikään asti, rinta suuhun lentoon lähtiessä niin ciao ciao uni tullut heti! �� Hyvää reissua ja ei turhaa stressiä kaikki sujuu yllättävän helposti.. Kuitenkin niskajumitukseen kannattaa varautua pienten kanssa lentomatkatessa ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti hyvistä vinkeistä! Meillä oli eilen lento ja tyyny oli kyllä ehdoton, jotta vauvalla oli hyvä asento sylissä ja mun ei tarvinnut pitää häntä koko ajan kiinni. Koneessa oli yllättävän lämmin ja meidän kuumakalle tulee vielä sylissä oikeen patteriksi joten tällä kertaa ei tarvittu peittoa. Hyvää imetysasentoa oli vaikea saada ja jouduin vähän kyyryssä imettää. Kaikkeen kannattaa kyllä varautua ja olen samaa mieltä sun kanssa noista tarvittavista tavaroista :)

      Poista