Kaksplus.fi
Sisällön tarjoaa Blogger.

Älä koskaan kysy, oliko se vahinko

Älä koskaan kysy, oliko se vahinko

Saako kysyä, oliko se vahinko? Oliko se ihan tarkoitettua?

Kuulostaako tutulta? Hep, täällä myös. Kun viime syksynä kerroin raskaudesta läheisille, kavereille ja tutuille, muutamat kysyivät, oliko vauva ihan tarkoitettu saapuvaksi. Siinä vaiheessa, kun oma vauva on kasvanut mahassa jo muutaman kuukauden, olet kiintynyt siihen ja rakastat sitä jo nyt, menee tollaisesta kysymyksestä vähän hämilleen.



Mä ihan loukkaannuin, kun multa kysyttiin, oliko vauva vahinko. En saanut suusta mitään, vaan taisin vaan katsoa muualle ja hymähtää. Joku muu vieressä oleva sitten sanoi jotain. En ehkä olisi niin loukkaantunut, mikäli kysyjä olisi ollut minulle tuntemattomampi. Mutta kun kyseessä oli lähipiiriin kuuluva henkilö, tuntui tollainen tökerö kysymys pahalta. Enkä osannut yhtään odottaa kysymystä. En oikein tiedä, miten tollaista kehtaa edes kysyä keneltäkään. Mielestäni vauva ei sitä paitsi ole mikään vahinko, mikäli vanhemmat ovat päättäneet pitää vauvan. Ja itse en käyttäisi sanaa "vahinko" ollenkaan. Aikuiset ihmiset kun tietävät, että mikäli sitä aktia harrastaa, on lisääntymiselle aina olemassa riski. Joskus pillerit voivat jopa pettää. Mieluummin puhuisin "yllätyksestä", joka toivottavasti on vanhemmille ihana sellainen.



Toisaalta ymmärrän niitä, jotka kysyvät onko vauva ollut tarkoitettu tulemaan maailmaan. Tällä kysymyksellä ei välttämättä tarkoiteta pahaa. Kysyjä ei välttämättä vain ole koskaan tullut ajatelleeksi, että juuri tämä pariskunta haluaisi tällä hetkellä vauvan. Tuleva äiti on voinut puhua, miten haluaa edetä urallaan tai miten haaveilee vaikka talonrakennusurakasta.



Mun pointti tässä tekstissä on se, ettei mun mielestä koskaan kenenkään pitäisi eikä kannattaisi kysyä keneltäkään raskaana olevalta tai vauvan saaneelta, oliko vauva vahinko. Takana voi olla esimerkiksi pitkä ja rankka lapsettomuusprosessi. Näistä asioista ei nimittäin yleensä puhuta kylillä jokaiselle vastaantulijalle. Kysyjä ei siis koskaan voi tietää, mitä raskautumisen takana on. On ihan sama, onko vauva saanut alkunsa heti ensimmäisestä kierrosta tai kolmen vuoden lapsettomuushoitojen tuloksena. Yleensä tällaiset kysymykset, varsinkin tökeröt ja suorat vahinkokysymykset, loukkaavat tai vähintään aiheuttavat suurta ihmetystä. Miksi tuollaista pitää kysyä? Siksi, että ihmiset ovat niin uteliaita. Kyllä raskaana oleva kertoo raskautumisen taustoista, mikäli sen haluaa tehdä. On aivan sama, minkä ikäinen raskaana oleva on, onko hänellä koulutus, yksiö vai omakotitalo, onko hän naimisissa vai ei tai onko hänellä ollenkaan kumppania. Asia ei kuulu kysyjälle. Piste.

Saako teidän mielestä kysyä, onko vauva saanut alkunsa vahingossa? Onko teiltä kysytty tällaista?


Lue lisää »
Tunnisteet: , ,

6,5 vuotta yhdessä

6,5 vuotta yhdessä



6,5 vuotta sitten 19-vuotiaina halailtiin pihalla sanoen heipat viideksi päiväksi. Mä lähdin nimittäin Hollannista viiden päivän lomalle Suomeen au-pair-töiltäni. Taisi siinä muutama kyynel tirahtaa. Oltiinhan me ihastuttu toisiimme ihan hulluna. Siinä kuiskailtiin, että tämä taitaa jo olla seurustelua. Olimme tapailleet noin kahden kuukauden ajan. Niinpä "viralliseksi" seurustelun aloituspäiväksi meillä tuli 26.2.2010. Voi, kun oltiin nuoria ja ihastuneita ellei jopa rakastuneita tuolloin.



Enpä olisi uskonut, että sattumalta tapaamastani miehestä tulisi avomieheni, paras kaverini sekä tyttäreni isä. (Nyt tähän kohtaan just iski pari roskaa silmään). Meidän tapaamisesta voin osittain kiittää mieheni kaveria sekä minun kaveria. Oltiin nimittäin ystäväni kanssa Hollannissa matkalla baariin, kun miehen kaveri pysäytti meidät ja kysyi, onko meillä tulta. Hän samalla kutsui meidät bileisiin. Mä vähän epäröin lähtemistä, mutta kaveri oli sitä mieltä, että mennään katsomaan ja lähdetään pois jos on yhtään epämiellyttävää seuraa. Niinpä me huolettomat tytöt lähdettiin mukaan. Näin jälkikäteen ajatellen, ei kovin järkevä veto lähteä tuntemattoman matkaan. Jep, oltiin nuoria ja seikkailunhaluisia.

Mutta tällä reissulla olikin joku tarkoitus, siellä nimittäin istui mies harmaassa kollaripuvussaan. Kyllä, muistan edelleen, mitkä vaatteet miehellä oli päällä ja ne taitaa edelleen löytyä hänen kaapista! No, siellähän oli varsinaiset bileet. Muutama jätkä sohvalla lipittää kaljaa, mies istuu mesen ääressä kollareissaan. Hän oli liikkeellä autolla joten siksi tais olla vähän rennommat vaatteet. Siinä sitten juteltiin, vaihettiin mesejä ja alettiin juttelemaan mesessä, ah, meseajat ❤ Ja siitä se siiten lähti eikä ole paluuta entiseen!



Tänä päivänä taidetaan tuntea toisemme aika hyvin. Mä näen miehen silmistä, jos hän yrittää huijata. Mua ärsyttää kun hän kolistelee niin paljon. On ihanaa, kun hän täyttää kahvinkeittimen mulle valmiiksi lähtiessään töihin. Arvostan, että hän välittää siististä kodista. Hän on oikea monitoimimies ja korjaa melkeinpä mitä vain. Hän tietää, milloin mulla on nälkä. Taidan olla kiukkuinen kuin amppari, jos mulla on nälkä. Hän nauraa, kun höpötän huvikseni venäläisellä aksentilla. Hän inhoaa, jos jotkut mun tavarat lojuu pöydällä (ne siis vaan odottaa, että saan tehtyä niille jotain). Hän nauraa, kun en tiedä autoista mitään ja kyselen tyhmiä, itsestäänselviä juttuja. Hän nauraa ja matkii, kun teen jotain hyvin keskittyneesti kieli ulkona ja päätä sivulle käännellen. Kuulemma tiskaan aina käännellen päätä samalla, hmm.

Ei elämä toisen kanssa aina ole helppoa. Tulee niitä hetkiä, kun tekisin mieli pitää mykkäkoulua loppupäivä. Mutta silti meillä menee ihan hyvin enkä vaihtais tuota mörökölliä toiseen. ❤ Miten teidän "rakkaustarina" alkoi?


Lue lisää »
Tunnisteet: ,

Kynttilöitä, matkustelua ja muskaria

Kynttilöitä, matkustelua ja muskaria


Eipä taida olla epäselvää ulos katsoessa, että se kesä taitaa tosiaan olla ohi. Oikeastaan mua ei oo kyllä toistaseks haitannut viileämmät ja sateisemmat säät. Kuukauden päästä on varmasti toinen ääni kellossa ja oon saanut sateesta tarpeekseni. Illalla on jo aika hämärää ja oonkin laittanut jo parit kynttilät palamaan. Ne tuo kyllä aina ihanasti tunnelmaa.


Me saadaan onneksi vielä viikko nauttia kesästä kun lähdetään Kreikkaan Karpathokselle. Ai että, ihanaa päästä nauttimaan Kreikan kauniista maisemista ja niin superhyvästä ruuasta! Aika vauvan kanssa on jotenkin mennyt niin nopeasti, etten ole edes pahemmin osannut odottaa matkaa. Nyt oon kuitenkin innoissani ja iloinen, että päästään taas Kreikkaan. Kreikkaan matkustamisesta on nimittäin tullut meille jokavuotinen traditio ja ihanaa pystyä toteuttamaan se tänä vuonna myös vauvan kanssa. Mun vanhemmat tulevat mukaan, joten saadaan miehen kanssa viettää myös vähän kahdenkeskistä aikaa. Rintapumppu ja tuttipullo lähtevät mukaan, jotta mummi ja ukki voivat hoitaa Natalieta. Sen takia mummi ja ukki on saanut nyt muutaman kerran harjotella Natalien syöttämistä. Tai pikemminkin Natalieta on totutettu huolimaan pullo myös heiltä. Niin kuin yllä olevasta kuvasta näkyy, neiti on alkanut päättämään itse ja niinpä siitä pullosta juodaan ihan itse. Huomatkaa hyvin keskittynyt ilme, haha. Sylissä syöttäminen tahdistetulla pulloruokinnalla on ihan nounou ja paljon kivempaa on syödä ja maiskutella ihan ITE. No, pääasia että suostuu syömään.


Viime viikonloppuna käytiin möksällä ja miehet rakensi uutta aittahuonetta. Natalie reagoi selvästi, ettei olla tutussa ja turvallisessa omassa kodissa. Hän oli selvästi itkuisempi eikä meinannut saada unen päästä kiinni päiväunille tai yöunille mennessä. Sunnuntaina tyttö oli taas oma ihana ja aurinkoinen itsensä. Onko muut muuten huomanneet vauvan reagoivan vieraaseen paikkaan? Mua vähän jänskättää, miten meillä sujuu Kreikassa. Toivottavasti tyttö tottuu uusiin maisemiin ja helteeseen nopeasti.


Matkan jälkeen alkaakin se aina niin kamalan pitkä syksy. Meillä on onneksi kivasti tekemistä viikottain. Ainakin pariksi päiväksi koitan keksiä jotain tekemistä. Usein nähdään äiti- ja vauvakavereita, käydään jossain kylässä tai kaupoilla. Ilmoitin meidät myös muskariin, joka alkaa tällä viikolla. Natalie on selvästi kiinnostunut äänistä ja lauluista, joten muskari on toivottavasti hitti meille. Löysin nettikirppikseltä vauvojen pianon, jossa on kaikenlaisia lauluja ja eläinten ääniä ja Natalie koittaa kovasti painella nappuloita ja hymyilee lauluille. Tää lelu on hurmannut myös kaikki aikuiset, haha. Ei taida mennä kauaa kun tyttö jo hakkaa pianoa innoissaan ja sit saatetaan mekin olla eri mieltä lelun hauskuudesta.

Me ollaan miehen kanssa alettu käymään taas salilla. Mummi ja ukki tulee innoissaan hoitamaan tyttöä ja me päästään hikoilemaan. Mitä kauemmin on ollut salilta poissa, sitä vaikeampaa sinne on taas lähteä. Treeni tuntuu onneksi hyvältä ja ai vitsi mikä fiilis sen jälkeen onkaan. Oon huomannut, että oon paljon hyvätuulisempi, jos pääsen vähän urheilemaan. Myös pelkkä vaunulenkkeily kävellen tekee terää ja mä oon jopa kunnon vesisateessa jaksanut raahata koko revohkan ulos. Ennen koiraa ja vauvaa olisin vaan istunut sohvalla ja möllöttänyt jotain hömppäsarjaa.

Onko syksy mörkö vai ihan jees? Mitä suunnitelmia teillä on syksylle?


Lue lisää »
Tunnisteet: , ,

DIY: Sisustukseen sopiva sydänmobile

DIY: Sisustukseen sopiva sydänmobile



Vihdoin se on valmis! Ei siinä menny kun puoli vuotta. Aloin ompelemaan noita sydämiä jo raskausaikana. Yhden ompelin jopa synnärillä kun odottelin supistuksia. Jossain vaiheessa ompelu ei enää onnistunut. :D Kranssin ostin tähän tarkoitukseen jo viime vuoden puolella Lahden Finnmarin tehtaanmyymälästä. Idea on siis muhinut jo kauan, mutta toteutus on viivästynyt, niin kuin mulla on usein tapana. Noh, nyt se on ripustusta vaille valmis.

Täähän on oikeesti tosi helppo tehdä. Löysin yksi kerta Lidlistä paketin, jossa oli palat viittä eriväristä kangasta. Värit osui ihan nappiin, koska juuri näitä värejä ja kukkakuosia halusinkin. Minttu ja pinkki sopii niin hyvin yhteen.

Sit vaan pitää etsiä jostain kiva sydänmuotti. Hyvä vinkki on etsiä netistä sydämen kuva, laittaa A4-paperi ruudulle ja piirtää muoto paperille. Sitten leikkaat muodon ja piirrät muodon kankaalle lyijykynällä. Taita kangas ja leikkaa muoto, niin saat samalla sydämen molemmat puolet. Ompele sydämet yhteen päällipuolet vastakkain ja jätä pieni rako ompelematta. Käännä sydän oikein päin, täytä vanulla ja ompele rako mahdollisimman siististi kiinni. Mä en oo mikään mestariompelija, joten täyttöraot jäi vähän epäsiisteiksi. Mutta eipä tuo ulkonäköä pilaa.

Kuvat nappasin vaan tytön huoneen ikkunan edessä, koska mobilelle ei ole vielä siellä paikkaa. Kunhan saan hyllylevyn laitettua tytön huoneeseen, ripustan mobilen varmaan siihen. Meillä ei voi kiinnittää kattoon mitään, koska paneelien alla on kattolämmitys. Pinnasängyn päälle en varmaan uskalla ripustaa, koska en luota että oma tekele pysyy ehjänä eikä tipu sieltä tytön päälle. Joo, ehkä vähän liian pitkälle mietitty mutta tää mobile on enemmän koriste kuitenkin.

Mitäs tykkäätte? :)


Lue lisää »
Tunnisteet: , , ,

Ikävä odotusta

Ikävä odotusta

Välillä mietin, millaista oli olla raskaana. Nyt tuntuu, että siitä on ikuisuus, kun koitin lyllertää eteenpäin ison mahani kanssa. Monet tietää ja täälläkin kirjottelin raskausaikana, miten mulla oli aika ristiriitaisia fiiliksiä masua kohtaan. Tottakai tykkäsin siitä, että siellä kasvaa oma vauva ja olin siitä jopa ylpeä, mutta itse mahasta en tykännyt. En ollut sellainen, joka silitteli vatsaa, höpötti sille hempeitä ja hehkui kauniina. Ei ei, odotin innolla että pääsen mahasta eroon ja pääsen taas kunnolla (tai normaalisti) liikkumaan. Nyt joku varmaan odottaa, että sanon ikävöiväni vauvamasua. Monethan alkavat ikävöidä masua, kun vauva on saatu maailmaan. No, en todellakaan ikävöi!



Mutta joskus ikävöin sitä kutkuttavaa odotuksen tunnetta. Sitä, kun lasket, montako viikkoa on vielä jäljellä. Mietit, milloin vauva päättää syntyä. Seuraat puhelimen appseista, milloin vauva on luumun ja milloin melonin kokoinen, milloin vauvalla olisi jo hyvät mahdollisuudet selviytyä. Ja ennen kaikkea mietit, minkähän näköinen tyyppi siellä masussa majailee. Kenen silmät, suu ja nenä sillä on. Heti plussasta lähtien pidät pientä suurta salaisuutta, joka tekisi mieli kuuluttaa koko maailmalle. Huomaat, ettei mikään muu merkitse niin paljon kuin se pieni vauva sisälläsi. Rakastut siihen, vaikka se on pienen toukan kokoinen ja sulla on alusta asti ihan mieletön suhde tähän toukkaan. Alkuraskaudessa tunnustelet ensimmäisiä potkuja ja loppuraskaudessa toivot, että vauva vähän rauhoittuisi niiden potkujen kanssa. Kauhistelet viikolla 13, miten iso maha jo on. Nyt kun katson niitä tuon ajan kuvia (ensimmäinen kuva), niin kasvanutta masua tuskin näkyi, hah. :D



Raskaana ollessa, ja varsinkin ensimmäistä odottaessa, elää vielä niin tietämättömänä tulevasta. Olo on onnellinen, mutta samalla sitä tulee valitettua esimerkiksi omasta olosta ja kaikesta turhasta. Julkisilla paikoilla ihmiset katsovat, ja se jopa hiukka häiritsee, kunnes muistat, että olet raskaana. Sitten vyöryää se onnellisuus.



Tulee jännät viimeiset viikot etkä malta enää odottaa. Sitten se jännittävä odotus päättyy ja saat maailman rakkaimman kultasi syliin. Mun ei tarvitse nyt odottaa mitään. Muuta kuin ihastella, kun oma tytär kasvaa. En vaihtaisi päivääkään tuon pikkuneidin kanssa vietetystä elämästä.

Kuka ikävöi sitä kutkuttavaa raskausaikaa, kun kaikki on vielä edessä?


Lue lisää »
Tunnisteet: , , ,

Uutuuksia tytön vaatekaapilla

Uutuuksia tytön vaatekaapilla

Niin kuin varmaan melkein jokainen äiti, mäkin oon hurahtanut lastenvaatteisiin. Oon oikeestaan aina ihaillut kaupoissa lastenvaatteiden kauneutta ja varsinkin värejä. Itse tykkään käyttää värikkäitä vaatteita ja usein tuntuu, ettei aikuisille löydy kun sitä mustaa ja harmaata. Nyt vihdoin saan kierrellä lastenvaatekauppoja, kirppiksiä ja nettikirppiksiä hyvällä omalla tunnolla, tarvitseehan se lapsi vaatteita. Okei, vähän vois välillä rajottaa shoppailua, myönnän. Mutta myyn sitten vanhoja ja pieniä pois alta, jottei kaapit nyt ihan turhan täyteen tulisi.




Molokidsin alesta lähti mukaan parit leggarit ja bodymekko. Aiemmin muuten Molon kuosit oli mun silmään jotenkin levottomia, mutta nyt on kai silmä tottunut ja kun nää yhdistää yksinkertaiseen, niin kuosi ei hypi silmille. Nettikirppikseltä lähti tulemaan myös Molon ihana kukkakuosinen välikausihaalari syksyksi.





Niin kuin kuvistakin huomaa, tykkää tämä äiti vaaleanpunaisesta. Nämä ylläolevat löytyi Primarkista Hollannista koko setti alle parilla kympillä. Toi jumppis makso alennuksen jälkeen huimat 5 euroa, pikkasen eroa esim. Gugguun jumppisten hintaan. :D Oon tykästynyt yhä enemmän tummansiniseen. Toi ihana takki saadaan syksyllä päälle.





Hollannista löytyi myös ylläolevat vaatteet, joista suurin osa on Hemasta (Anttilan tapainen tavaratalo). Sieltäkin saa kaikkea edullisesti ja perusbodyt maksaa noin 5 euroa! Miksei Suomessa voi olla mikään halpaa?




Natalie sai tuon Nextin raitatakin kummitädiltään nimiäispäivänä ja se on niin söpö! Tämäkin pitäisi mennä syksyllä päälle ja toivottavasti vielä keväällä, sillä takkejahan on varmasti järkevämpi käyttää vasta sitten, kun vauva jo kävelee. Tummansiniset Mayoralin rusettipökät löysin tällä viikolla kirppikseltä parilla eurolla. Papun rusettipipo meillä on ollut jo yli kuukauden käytössä ja vitsi tollaset megaisot rusetit on vaan niin ihania! Mietin tässä, pitäiskö itsellekin tilata rusettipipo.

Vaatteita tulee ostettua niin uutena kuin käytettynäkin sekä niin merkkiä kuin ketjuliikkeiden vaatteita. Yritän aina miettiä kaksi kertaa tarvitaanko tiettyä vaatetta, mutta jos joku ihana "pakko saada" -vaate tulee eteen niin sillon en välttämättä paljon mieti. Saa kai sitä vähän hullaantua, kun on noin ihana pikku neiti puettavana, hih. ♡


Lue lisää »
Tunnisteet: ,

Äitikaverin tärkeys

Äitikaverin tärkeys


Kun vuosi sitten keväällä muutettiin pois Espoosta pienelle paikkakunnalle, en tuntenut täältä ketään. Mä oon asunut Espoossa koko ikäni (lukuunottamatta vuotta Hollannissa) ja melkeinpä koko sukuni ja kaikki kaverini asuvat siellä. Kaikkia siellä asuvia tulee edelleen nähtyä melkeinpä yhtä usein kuin ennenkin. Kuitenkin, näin kotiäitinä hääräillessä on ollut ihanaa saada täältä läheltä pari kaveria niin äidille, tyttärelle, kuin koirallekin. Toiseen törmäsin koiranulkoilutuslenkillä ja toiseen perhevalmennuksessa. Näiden tyyppien kanssa on ihana viettää päivällä aikaa, kun isukki ja muut kaverit ovat töissä. Mä oon sellainen, joka tykkää viettää rauhallisia kotipäiviä, mutta joka myös tarvitsee samankaltaista seuraa, jonka kanssa voi jutella. Kotona juttelu kun tällä hetkellä on sitä, että äiti höpisee "kulta äiti käy vessassa niin lähetään sitten ulos lenkille". Ja vastaus on "guurrr" tai riemukas kiljaisu "ääää" ja samanaikaisesti koira seuraa sua kuin hai laivaa (myös sinne vessaan) ja saattaa jo turhautuneena vinkua että "mennään jo, olet h-i-d-a-s!"

Just tänään treffattiin Natalieta 4 päivää nuoremman ikätoverin sekä hänen äitinsä kanssa. Lily sai myös kaverin tänne riehumaan.  Sovittiin, että toinen tekee suolaista ja toinen makeaa (vaikkei syöminen nyt mitään välttämätöntä ole, mutta kivaa tietysti). Puhuttiin, miten kiva on ollut tutustua toisiimme ja miten ihanaa onkaan kun tytöt on niin samanikäiset ja joku päivä jokeltelevat vauvakieltä toisilleen. Meille molemmille lapsi on ensimmäinen, joten jutusteltavaa ja ihmeteltävää riittää. On hauskaa, miten kertoo toiselle ihmetelleen jotain, ja toinen sanoo ihmetelleen samaa. Toisella on hyvä kikka saada vauva nukkumaan ja toinen tietää, miten karsta irtoaa hyvin. Ja molemmat on hurahtaneet lastenvaatteisiin. Kenenkään muun kanssa ei voi niin intensiivisesti puhua vauva-arjesta tai esimerkiksi siitä kuuluisasta äitien puheenaiheesta, kakasta, kuin toisen äidin kanssa. Ja parhaiten sen, joka on ihan samassa tilanteessa.

Raskausaikana kyselin jo vauvavuoden kokeneilta ystäviltä, mitä ihmettä mun pitää oikein hankkia ja mitä kaikkea voin heiltä periä. Sain kullankalliita vinkkejä äitiyteen ja vauva-arkeen liittyen. Toinen paikka, mistä saa erinomaista vertaistukea on Facebookin lasketun ajan ryhmä. Mä oon oppinut siellä olevilta ihmisiltä paljon. Esimerkiksi sen, että villaa voi käyttää lapsella jopa kesähelteellä, koska villa "säätyy" aina lämpötilan mukaisesti. Ollaan myös sovittu mammatreffejä paikkakunnittain ja monet on varmasti löytäneet ryhmästä uusia ystäviä. Mäkin olen yhden kanssa jutellut enemmän ja yritetään järkätä treffejä.

Mun mielestä vertaistuki on kaikille äideille tärkeää, oli lapsi sitten ensimmäinen tai viides. Varsinkin vauvavuoden aikana monet äidit kokevat itsensä yksinäisiksi, jolloin yksikin tapaaminen toisen äidin kanssa aina silloin tällöin voi piristää jo kummasti. Osittain äitikaverin löytäminen vaatii aktiivisuutta, mutta onneksi nykyään on monia eri some-kanavia, foorumeita, perhevalmennusta ja perhekahvilaa, joista voi löytää kaltaistaan seuraa.

Onko teille vertaistuki ja äitikaverit tärkeitä?

PS. Meidän herkullinen lounas sisälsi kana-paprika-ananaspiirakkaa sekä mustikkakukkoa, jonka ohjeen bongasin täältä.


Lue lisää »
Tunnisteet: , , , ,

Neljä kuukautta sitten...

Neljä kuukautta sitten...

Natalie täytti eilen jo neljä kuukautta, uskomatonta! Musta tuntuu, että ensimmäinen kuukausi meni hitaasti ja sen jälkeen aika on vain kiitänyt hurjaa vauhtia. Tavallisen neljäkuukautispostauksen sijaan ajattelin kirjoittaa, mitä ajatuksia mulla pyörikään päässä neljä kuukautta sitten, muutama päivä ennen synnytystä ja sen jälkeen.


• Päivää ennen synnytystä sairaalalle tarkastukseen mennessäni ei tuntunut yhtään siltä, että tänä päivänä päästään tosihommiin.
• Tuskastelin, kauan joudun taas viettämään sairaalan tv-huoneessa yksin katsomassa samoja sinkkuillallisia ja Huvila ja Huusseja sekä odottamassa testituloksia ja kiireistä lääkäriä.
• Mietin, kuinkahan monta eri kätilöä olin parin viikon aikana tavannut ja miten kaikki heistä oli ollut mukavia.


• Olin varma, ettei lääkärit anna mun kauaa enää odottaa synnytyksen itsestään käynnistymistä vaan jotain tehtäisiin sen käynnistymiseksi.
• Kun lääkäri samana päivänä sanoi, että lähdetään lääkkeellisesti kypsyttämään paikkoja ja käynnistämään, ajattelin, että tästä tulee pitkä ja ehkä jopa monen päivän rupeama.
• Kun supistukset voimistui voimistumistaan, en oikein vieläkään uskonut, että vauva syntyy muutaman tunnin päästä.


• Heti supistusten jälkeen läähätin miehelle "VETTÄ!!" ja mietin, miksi mies on niin hidas! (Ei oikeesti edes ollut).
• En kertaakaan miettinyt, miksi oon tähän ryhtynyt.
• Nauraa hörötin, kun sain ensimmäiset henkäsyt ilokaasua.
• Toivoin, että kätilö ja mies painostaa mua jaksamaan ponnistusvaiheessa.
• En itkenyt vauvan syntyessä. Tuijotin jalkoväliin niin kuin olisin nähnyt pelottavankin aaveen. Niin outoa se oli.


• Halusin vauvan synnyttyä syödä karkkia, Tutti Frutti Chocoja ♡ Siinä me ihasteltiin tyttöä ja mässättiin karkkia.
• Ihmettelin, miten joku voi olla niin pieni, hauras ja ruttuinen.
• Ihastelin, miten niinkin pieni tietää jo mistä sitä ruokaa saa ja yrittää kovasti imeä.
• Yllätyin, miten luonnollista ja sujuvaa vauvan hoitaminen on.
• Tuoksuttelin vastasyntynyttä, miten vauvat tuoksuukin niin hyvälle?
• Ihmettelin, miten samalla voi olla väsynyt sekä maailman onnellisin omasta vauvasta ja perheestä.

Tähän hymytyttöön rakastun vaan joka päivä enemmän. Hän hymyilee,kun hänelle hymyillään tai tehdään hassuja ääniä, hän höpöttelee pitkiä tarinoita monta kertaa päivässä, tarraa kaikkeen käden ulottuvilla olevaan ja on ihana, pikkuvauvasta kasvanut oma itsensä. ❤

Lue lisää »
Tunnisteet: , , ,

Miten nukuttaa vauva ilman tissiä?

Miten nukuttaa vauva ilman tissiä?



Jep, Nalle Puh ja hollantilainen kirja nimeltään Dikkie Dik on auttaneet tyttöä nukahtamaan omaan unipesäänsä. Mua ärsytti, että mä vietin joka ilta makkarissa vähintään puoli tuntia tissi tytön suussa nukuttamassa häntä. Joku päivä tissistä luopuminen tapahtuu joka tapauksessa, joten ajattelin, että tytön on parempi opetella jo nyt toinen nukahtamistapa. Veikkaanpa nimittäin, että Natalie oppii tällä hetkellä helpommin nukahtamaan ilman tissiä, kuin vaikka vuoden päästä.




Maanantaina päätin, että nyt kokeillaan mitä tapahtuu. Silloin en vielä ottanut kirjaa avuksi. Olin syöttänyt tytön hyvin ja vein hänet hämärään makkariin. Pidin häntä sylissä ja taputtelin ja heijasin, tutti oli suussa. Tällä tavoin Natalie saattoi pienempänä nukahtaa. No eipä siitä tullut mitään, tyttö alkoi heti itkemään. Pistin hänet omaan sänkyynsä unipesään ja otin soittorasian, joka soittaa tuiki tuiki tähtöstä. Tyttö alkoi kuuntelemaan sitä ja rauhoittui pikku hiljaa. Pidin hellästi hänen käsistä ja jaloista kiinni, jottei hän turhaan heiluttelisi niitä. Jonkun aikaa siinä sitten kuunneltiin tähtöstä, jonka jälkeen mä vielä jatkoin laulamista ja hyräilyä. Silmät alkoivat mennä kiinni ja yhtäkkiä tyttö sammui. Nukahtamiseen meni vähän yli puoli tuntia.




Tiistaina näin päiväkodissa työskentelevää kummitätiäni ja siinä mökillä kun yritettiin nukuttaa Natalieta hän sanoi, että tarhassa lapset ovat nukahtaneet hyvin, jos aikuiset ovat pitäneet palaverin nukkarissa. Monotonisella, tylsällä äänellä toteutettuna. Kokeiltiin siis tätä. Luin Natalielle erittäin tylsällä ja aika hitaalla äänellä tän kuvissa olevan olevan Nalle Puh -sadun. Koko nukuttamishommaan meni alle puoli tuntia. Keskiviikkona mies luki Dikkie Dikiä, mutta Nataliella meni täysin hermot, joten tulin avuksi. Laitoin taas soittorasian päälle, jotta huomio keskittyisi muualle, ja koitin rauhoitella tyttöä. Aikansa hän jaksoi itkeskellä ja kitistä, mutta jossain vaiheessa lopetti ja kuunteli satua sekä vihdoin nukahti. Tällöin taisi nukahtamiseen mennä noin 45 minuuttia.




Mutta tänään meni vaan noin 20 minuuttia! Imetin ensin hämärässä makkarissa ja siirsin tytön omaan sänkyyn. Tutti suuhun, kirja auki ja lukemaan. Pistin vielä tytön Love to dreamin kapalopussiin, joka hillitsee käsien ja jalkojen heiluttamista ja jossa vauvan asento on luonnollinen. Jonkin aikaa Natalie käänteli päätä, koitti nostella jalkoja ja pulautti tuttia ulos. Jatkoin vaan sinnikkäästi lukemista pitäen vähän jaloista kiinni. Meni vartti ja tyttö nukahti. Istuin vielä vieressä viisi minuuttia, jotta tyttö nukahtaisi kunnolla.



Kärsivällisyys, kärsivällisyys. Sitä tässä tarvitaan ja mäkin vielä opettelen olemaan kärsivällisempi. "Mikset sä voi vaan nukkua?", "pistä nyt simmut kiinni, oot ihan väsynyt" ja mitä kaikkea oonkaan höpissyt, kun toinen taistelee unta vastaan päivä- tai yöunille mennessä. Ilokseni voin nyt sanoa, että äidin tylsä puhe toimii näin ainakin kotioloissa. Jos Natalie ehtii tulla yliväsyneeksi, menee nukuttamiseen selvästi kauemmin. Pitäis siis yrittää ajoittaa sänkyynmeno hyvin. Aion jatkaa samaa rataa, jospa saatais tästä satujen lukemisesta myös tytölle mieluinen tapa käydä nukkumaan. Oli muuten kiva lukea tota Nalle Puhia. Nauroin tolle Nalle Puhin räjäyttämiselle ja tolle sadun happy endille. :D Ahneella on paskanen loppu.. Niin ja toi lentävä Puh ❤

Kokeilkaas! Mitä hyviä nukuttamistapoja teillä on käytössä?


Lue lisää »
Tunnisteet: , , ,
Tilaa: Blogitekstit (Atom)