Kaksplus.fi
Sisällön tarjoaa Blogger.

Banaani-kakkutikkarit



Mulla oli idea terveellisemmistä ja söpöistä kakkutikkareista. Näitä mun piti tehdä jo Natalien synttäreille, mutta en jaksanut alkaa väsäämään. Teinpä siis näitä kyläilyä ja vappua varten. Alun haparoinnin jälkeen voinkin suositella näitä esimerkiksi vappuherkuksi munkkien sijaan.




Banaani on ihan loistava raaka-aine, koska se makeuttaa kivasti mitä vain. Banaanikakku on ihanan mehevää ja ajattelin sen sopivan ja maistuvan hyvältä kakkutikkarien muodossakin. Tein siis banaanikakkua tällä ohjeella, mutta muuntelin sitä hippasen kevyemmäksi. Koska tein tästä vähäsokerista, pyörittelin pallerot hyvillä mielin sulassa valkosuklaassa. Täytyy kyllä sanoa, ettei nämä maistuisi kuin taikinamössöltä ilman suklaakuorrutusta. Mutta, lapsille maistui hyvin ilmankin ja nämä sopii hyvin sormiruokailijalle! Sokerin voi yhtä hyvin jättää kokonaan pois.



Banaani-kakkutikkarit

2 kananmunaa
2 banaania muussattuna
1 rkl sokeria
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
0,5 tl vanilja-aromia
8 rkl turkkilaista jogurttia
150 g sulaa voita
2,5 dl vehnäjauhoja
ripaus kanelia
valkosuklaalevy
(edit: tarvitset 2 valkosuklaalevyä, jos kuorrutat kaikki)
vajaa 1 prk mascarponea
hauskoja paperipillejä
nonparelleja

Muussaa banaani kananmunan kanssa sauvasekoittimella. Lisää sitten muut aineet ja sekoita hyvin esim. lusikalla. Kaada vuokaan ja paista 200 asteessa noin tunti tai kunnes kakku on hammastikulla testatessa kypsynyt (kun tikkuun ei jää taikinaa, kakku on kypsä). Huom. banaani tummentaa kakun pinnan ja se on ihan ok.

Anna kakun jäähtyä kunnolla. Sekoita joukkoon mascarpone käsin. Kakkuun tuli ohut "kuori" päälle, jonka ottaisin ensi kerralla pois. Se nimittäin aiheutti massaan sattumia ja ilman sitä massasta tulee pehmeämpi ja sileämpi.

Pyörittele pieniä, tiiviitä palloja. Leikkaa paperipilli puoliksi ja tökkää pallo siihen. Jos dippaat pillin valkosuklaaseen ennen palloon kiinnittämistä, se toimii liimana jäähtyessään. Pyörittele pallot sulassa valkosuklaassa ja laita ne pystyasentoon kuivumaan. Mä käytin puuropakettia (tyhjää) vaakasuunnassa, johon tein veitsellä pillin meneviä reikiä. Koristele pallerot vielä nonparelleilla. Laita jääkaappiin muhimaan. Ja nyt tärkein, syö vasta seuraavana päivänä, koska maku paranee huomattavasti!

Suklaaseen pyöritellessä ja pallojen hajotessa naureskelin, että taisi tämä vappuherkku olla hyvä vain mun päässä. Yllättäen koostumus ja maku olikin hyvä seuraavana päivänä ja pallot pysyivät kasassa.




Hyvää herkuttelua!

4 kommenttia

  1. Kuulostaa ihanalta ja miten upeat kuvat 😍😍

    VastaaPoista
  2. Sekoitetaanko se mascarpone siis siihen valmiiseen paistettuun kakkuun? Nää lähtee meillä testiin. Ristiäisiin ois aika kivat 💕

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu tosiaan mascarpone sekoitetaan paistettuun ja jäähtyneeseen kakkuun. Sen avulla massasta tulee tiiviimpää ja "sitoutunutta", jotta pystyy tekemään palloja. Kannattaa lisätä sitä vähän kerrallaan, jotta näet milloin koostumus on tiivis muttei liian kova tai löysä. :) Joo, ristiäisiin nämä sopis hyvin ja on samalla söpöjä koristeita.❤

      Poista