Sisällön tarjoaa Blogger.

Käynnistetäänkö tämäkin synnytys ennen laskettua?

Käynnistetäänkö tämäkin synnytys ennen laskettua?


Oon alkanut ymmärtämään, että synnytys alkaa olla todella lähellä. Toukokuisten vauvaryhmässä syntyy vauvoja kuin sieniä sateella, ja se on pistänyt itsenikin miettimään. Ei mene kauan, kun täytyy tosissaan kokea taas synnytys. Ei siinä mitään, mä odotan sitä jo innolla.

Vaikka odotan synnytystä, mietin kovasti, mitenhän tämä synnytys sujuu. Jokainen synnytys kun on ainutlaatuinen ja sujuu omalla tavallaan. Viime synnytyksestä mulle jäi ainoastaan hyvä olo. Synnytys oli kokemuksena hyvä ja hallittu, vaikka se käynnistettiinkin pillereillä. Synnytys eteni nopeasti, mutta kuitenkin sopivalla tahdilla, jotta ehdin saada kivunlievitystä oikeaan aikaan. Muistaakseni en huutanut kertaakaan, eikä suustani päässyt "mä kuolen, ei enää ikinä!" Voisin melkein sanoa, että toivon nytkin samanlaista synnytystä. Nimittäin mä uskon ja luulen, että tämäkin synnytys tullaan käynnistämään.

Viime synnytys käynnistettiin lievän raskausmyrkytyksen takia rv 38+6. Verenpaineen nousu ja turvotus nyt loppuraskaudessa on tuonut merkkejä myrkytyksestä tässäkin raskaudessa. Tilanne sen suhteen on kuitenkin tällä hetkellä vielä ok. Viime raskaudessa myrkytyksen oireet alkoivat noin raskausviikolla 37. Koska sen uusiutumismahdollisuus seuraavissa raskauksissa on suurempi, olen koko ajan ollut varpaillani, että milloin myrkytys alkaa taas hiipiä.


Sen sijaan raskausdiabeteksen vaikutus vauvaan jännittää. Olen menossa äitiyspolille painoarvioon, jossa saan sitten tietää enemmän. Mulla on ollut ruokavaliohoitoinen raskausdiabetes, jossa sokeriarvot on pääosin pysyneet raja-arvojen alapuolella. Silti vauva voi diabeteksen takia olla kasvanut nopeammin isoksi.

En millään näe, että tämäkään raskaus menisi laskettuun aikaan asti, saatika sen ylitse. Fiilis on jo kauan ollut se, että mun kroppa ei vaan kohta kestä enää ja vauva tulee syntymään ennen laskettua aikaa. Luultavasti joko kokonsa tai lievän myrkytyksen takia. Jännä kyllä kuulla, minkä kokoinen tyyppi täällä loikoilee. Onko hän kasvanut vauhdilla valmiiksi ja hyväkokoiseksi vai olisiko hän kuitenkin samaa luokkaa kuin isosiskonsa oli, 3100 grammaa. Kyllä vähän jo alkaa jännittää.

Mitä painoarvioita olette saaneet loppuraskauden ultrassa? Onko synnytys käynnistetty nopeasti sen jälkeen? Kertokaa kokemuksia mulle!

Messuostokset esikoiselle ja vauvalle

Messuostokset esikoiselle ja vauvalle



Mitä löytyi messuilta? Kaikenlaista kivaa ja tarpeellista molemmille lapsille. Messutarjonta oli taas hyvin laaja ja ostettavaa olisi löytynyt kyllä rutkasti enemmänkin. Koitin kuitenkin ostaa kohtuudella, sillä eihän tässä mene kauan, että alkaa jo alennusmyynnit.

Huomasin, että messuosastojen ulkonäköön oli panostettu harkitusti. Osastoilla oli mielettömän kauniita kukka-asetelmia ja värejä. Lähdin tällä kertaa messuille ilman lasta, sillä en olisi jaksanut lyllertää siellä neidin perässä. Ihme ja kumma jaksoin kierrellä messuilla monta tuntia. Jalat huusi hoosiannaa, mutta muita kipuja ei pahemmin ollut. En ihmettele, jos tollaisesta rupeamasta lähtisi synnytys käyntiin.

Messujen kaunein löytö oli yllä olevassa kuvassa oleva mekko. Sen ostin kotimaiselta Napikkaalta. Taas niin laadukkaan oloista käsityötä, jota ei voi kuin arvostaa. Näitä pienyrittäjiä olisi mielestäni saanut olla paljon enemmän messuilla.



Ostoslistalla oli tärkeimpänä tuplavaunut (Mountain Buggy Duet) ja turvakaukalo (Maxi-Cosi Cabriofix). Näistä ei kuitenkaan ollut tarjouksia, joten ne jäi ostamatta. Vauvalle löysin Ainun osastolta edullisesti tutteja, tuttipullon sekä nännirasvaa. Lisäksi messuilta sai Lastentarvike-liikkeen babyboxin, kun rekisteröityi heidän sivuilleen. Kuulemani mukaan tämä boxi oli kattavampi kuin liikkeestä haettu. Babyboxinhan saa noutaa ilmaiseksi Lastentarvikkeesta. Babybox sisälsi monta pakettia minivaippoja eri merkeiltä, kosteuspyyhkeitä, liivinsuojuksia, Aventin tutin ja tuttipullon sekä tuttinauhan. Kivasti kaikkea, mitä oli vielä hankkimatta.



Monilla lastenvaatemerkeillä alennukset olivat -20-30 %. Vimmalta halusin ostaa molemmille tytöille uutta Vaahtokarkki-lettiä. Vauvalle body ja Natalielle leggingsit. Niin ihanaa vaaleanpunaista jälleen.



Tuo pitsipaita/-mekko on Luomanin. Lumoanin vaatteet on simppeleitä ja kauniita, mutta tämä on vasta ensimmäinen ostamani vaate heiltä. Gugguulta nappasin mukaan vain nämä karkkiset printtilegsut Natalielle.

Lisäksi löysin messuilta edulliseen hintaan Rela-tabletteja, D+relatippoja ja D-vitamiinia minulle ja lapsille. Lidlin pisteeltä nappasin mukaan uusia Lupilun smoothieita ja välipalapatukoita ja TwoDadsilta muroja. Pääosin hyödyllistä tuli siis ostettua eikä mitään ylilyöntiä vaatteiden suhteen, mikä saattaisi mulla helposti tapahtua! :D

Viikonloppu oli aika hankintapainotteinen, sillä löysinkin tuplat hyväkuntoisina käytettyinä ja käytiin ne eilen hakemassa. Vaikuttaa mielettömän näppäriltä nuo Mountain Buggy Duetit. Haettiin myös Stokke TrippTrappiin newborn-set, jotta vauva pääsee ruokapöydän tasolle samaan aikaan kun me muut syömme. Tilattiin myös turvakaukalo ja jalusta. Vielä muutama juttu hankittavana, ja ollaan valmiita vauvan tuloon, jes!

Mitäs te ostitte messuilta?

Polttavia supistuksia ja järjestelyjä vauvaa varten

Polttavia supistuksia ja järjestelyjä vauvaa varten



Täällä painellaan 35. raskausviikkoa. "Ei enää kauaa", kuulen sanottavan jokaikisen suusta. Ei niin, jos vertaa siihen, mikä matka on jo menty. Tulenhan vielä joku päivä ikävöimään raskautta. Ei, en todellakaan tule. Vauvan takiahan tässä raskaana olen ja koitan parhaani mukaan jaksaa. En ole tästä olotilastani pystynyt yhtään tykkäämään, ja fiilikset on tällä hetkellä aika turhautuneet.

Polttavia ja hieman kivuliaita supistuksia on tullut jo muutaman viikon ajan

Muutama viikko sitten havahduin sohvalla loikoillessani alavatsan ja -selän polttoon. Suustani pääsi jopa sana "au" kun supistus tuntui sen verran ikävältä. Näitä jatkui yli tunnin ajan, mutta hyvin epäsäännöllisesti. Vielä nukkumaan mennessäkin poltteli. Ajattelin, että ne johtuvat rasituksesta. Kumma vaan sinä päivänä oli ollut normaali kotipäivä, enkä ollut ruoanlaiton jälkeen rasittunut fyysisesti. Supistuksia tuli vielä aamulla muutama, mutta sitten ne rauhoittuivat. Vähän jo jännitti, enteilikö tuo jotain. Siitä lähtien polttavia supistuksia on tullut lähes joka päivä epäsäännöllisinä ja yleensä lyhytkestoisina.



Pelkkä ruoanlaitto on jo suoritus

Nykyään pelkkä jalkeillaolo on tuskaista. Tosin liika istuminen tai makaaminenkin alkaa johonkin sattumaan. Hyvää asentoa tai olotilaa ei löydy. Jos teen ruokaa puolen tunnin ajan, jalat on jo ihan perunamuussia, supistaa, selkä on kipeä ja kohtu tuntuu viisi kiloa painavammalta.

Olen kotini vanki

Mä oon tottunut touhuumaan tytön kanssa viikottain. Tykätään käydä kyläilemässä, kaupoilla tai vaikka HopLopissa. Nyt oon joutunut tyytymään keksimään tekemistä kotona tai lähistöllä naapureita tavaten. Naamaa irvistellen joutuu yleensä liikkumaan ja pelkkä puolen kilometrin kävely puistoon on kivulias urheilusuoritus.

Käsien turvotuksen takia syön ananasta keskellä yötä

Yksi ihanimmista loppuraskauden oireista, turvotus! Mulla se on pahinta käsissä, ja muualla kehossa vielä maltillista. Tässä kun kirjoitan tätä postausta, joudun parin minuutin välein ravistelemaan käsiä, koska niitä alkaa heti kihelmöimään. Öisin ne puutuu niin, että joskus joudun ravata ympäri kämppää ja heilua ja jumpata kuin joku hullu. Yksi yö vedin ananasta naamaan toivoen, että nesteet ei enää loppyönä kertyisi käsiin ja saisin nukkua. Se taisi auttaa, sillä loppuyön sain nukuttua.



Vauvanvaatteiden järjestely ja viimeiset hankinnat

Oon saanut kaivettua Natalien vanhat vauvanvaatteet esille sekä pestyä ne ja kaikki uudet ostokset. Lasten vaatekaappiin täytyy vielä tehdä paremmin tilaa. Täytyy siivota sieltä tavaraa ja käyttämättömiä vaatteita pois, koska muuten tila loppuu kesken.

Lisäksi meiltä puuttuu vielä tuplavaunut ja turvakaukalo. Eli juuri ne tärkeimmät ja isoimmat hankinnat. Aiotaan hankkia tuplavaunuiksi Mountain Buggy Duetit, koska ne mahtuvat meidän terassin ovesta sisään. Kaukaloksi hankitaan Maxi-Cosi Cabriofix, jonka saa kätevästi kiinnitettyä tupliin. Elättelen toiveita, että huomenna löytyisi Lapsimessuilta hyviä tarjouksia.

Pienempiä hankintoja, kuten vaippoja, tutti ja uudet rintapumpun pullot pitäisi vielä käydä ostamassa. Muuten taitaakin kaikki olla valmiina ja monia juttujahan ehtii vauvan synnyttyäkin hankkimaan.

Haluan synnyttämään

Tänään neuvolassa sanoin, että oma jaksaminen on niin kortilla, että oon luovuttanut jo. Nyt otetaan rauhassa ja vietetään aikaa neidin kanssa arkipäivät kotona ja pihalla leikkien. En lähde väkisin minnekään, jos ei ole pakko. Paitsi Lapsimessuille, se kuuluu kastiin "pakko mennä". :D Saako olla vähän hullu ja haluta synnyttämään? Haluan supistuksia, kipua ja sen maailman parhaimman palkinnon kaiken kärsimyksen lopuksi. Muutama viikko, niin vauva, saat luvan tulla!

Suloisin Muumikakku

Suloisin Muumikakku

*Kaupallinen yhteistyö / Konditoria Pink Lemon




Eikö olekin maailman suloisin Muumikakku pienelle tytölle? Taas kerran Konditoria Pink Lemonin Kati yllätti taidoillaan ja loihti tytön 2-vuotisjuhliin ihastuttavan kakun. Meillähän oli teemana hempeää persikkaa, ruusukultaa ja Muumeja. Tämä kakku oli sävyltään vaaleanpunaisen-persikkainen, jossa oli kuultavaa kimalletta päällä. Niin ihana, ettei tuota meinannut raaskia syödä. Yksityiskohtina oli kauniita hempeänsävyisiä kukkia, päällä nimikyltti ja tietysti Muumit.




Ennen synttäreitä selailin Pinterestistä ideoita kakkuun. Kerroin ideoistani Katille ja hän käytti luovuuttaan ja osaamistaan luomalla meille täydellisen kakun. Kakun väliin tuli suklaa- sekä appelsiinimoussea. Tätä yhdistelmää en ole ennen kakussa syönyt, mutta makuyhdistelmä yllätti positiivisesti. Kakku oli herkullinen, iso, sitä oli runsaasti kaikille vieraille ja meille jäi kakkua vielä seuraavillekin päiville.




Parasta oli nähdä, miten Natalie ihastui, kun synttärikakun päällä oli "Pippu Myy" ja "Niisku". Kakkuhan tietysti maistui neidille ihan yhtä hyvin kuin äidillekin.

Konditoria Pink Lemon sijaitsee Lohjalla ja perustaja Kati on juuri julkaissut oman kirjankin. Suosittelen käyttämään Katin ammattitaitoa, mikäli on järjestämässä mitä tahansa juhlia.

Tytön 2-vuotissynttärit - Persikkaa, ruusukultaa ja Muumeja

Tytön 2-vuotissynttärit - Persikkaa, ruusukultaa ja Muumeja

*Kaupallinen yhteistyö / Serpentiini



Vietettiin lauantaina ja sunnuntaina tytön 2-vuotissyntymäpäiviä. Juhlat meni oikein kivasti ja hauskaa oli. Neiti tajusi ainakin jotenkin, että hänen takiaan juhlitaan, on vieraita, avataan lahjoja ja syödään kakkua. Oli kiva nähdä, miten iloissaan hän avasi lahjoja ja iloitsi niiden sisällöstä.

Ennen juhlia suunnittelin, mitä värejä ja millaista teemaa halusin juhliin järjestää. Ajattelin valita muutaman värin ja lisätä sekaan neidin rakastamia Muumeja. Päätin valita persikan ja ruusukullan pääväreiksi ja löysin sopivasti neidille ihanan vaalean persikan/aprikoosin värisen mekonkin. Koristelussa oli mukana myös ripaus vaaleanpunaisen sävyjä.



Serpentiiniltä löytyi kivasti tähän värimaailmaan sopivia koristeita ja kattaustarvikkeita. Serpentiini on monipuolinen juhlatarvikeliike, josta löytyy tarvikkeita monenlaisten juhlien järjestämiseen. Ensimmäisenä klikatessani sivuille, tuli fiilis, että täältä saa varmasti tarvikkeet tyylikkäisiin ja kauniisiin juhliin. Oli ne sitten syntymäpäivät, lasten teemajuhlat, häät tai baby showerit.

Yllä näkyvät vaaleanpunaiset isot paperiviuhkat sopivat kivasti tarjoilupöydän yläpuolelle. Päälle kiinnitin kultaisen Happy Birthday -viirinauhan.





Marmori on sisustuksessa ollut jo kauan muodissa. Serpentiiniltä löytyy kattaukseenkin marmoria. Eikö olekin tyylikkäät nuo persikkamarmoriset kertakäyttöastiat? Nämä tuo kyllä kattaukseen paljon enemmän, kuin perinteiset valkoiset kakku-/leipälautaset, jotka olisivat meillä olleet toisena vaihtoehtona. Nämä persikkamarmoriset kertakäyttöastiat ovat uutuuksia Serpentiiniltä. Ennestään heiltä löytyi jo kulta- sekä minttumarmori. Pöydille katoin kaitaliinaksi vaalean persikan sävyistä satiinikangasta. Kangas on hiukan kiiltävää eikä siitä näy läpi ja yhdestä rullasta riittää moniin juhliin.




Isot foliopallot jaksaa aina ihastuttaa. Varsinkin kuvissa numeropallot on ihania! Meidän ruusukultainen numeropallo oli 85 cm korkea. Juhlien aikana se koristi ikkunan edessä ja myöhemmin otin muutamia 2-vuotiskuvia. Numeropalloja Serpentiiniltä löytyy eri ko'oissa sekä väreissä. Palloille on mahdollista ostaa myös heliumtäyttö, jolloin pallo on noudettava Serpentiinin jakelukeskuksesta Jokelasta.

Ikkunassa roikkuvat läpinäkyvät sekä konfettitäytteiset ilmapallot ovat myös Serpentiinin valikoimaa. Ripustin näitä ilmapalloja myös keittiön seinälle sekä ulos kuistille. Pom pomit on itsetehtyjä ja ne sopiikin kivasti melkein kaikkiin juhliin. Pikku Myy -pallon neiti sai lahjaksi ja se selvästi tarkkaili tuimana neidin puuhia.





Tein ruusukultaisesta tähtipallosta, vaaleanpunaisesta sydänpallosta, läpinäkyvistä sekä konfettitäytteisistä palloista pienen ilmapallosommitelman keittiön seinälle. Erilaisista ilmapalloista saa helposti näyttävän koristeen seinälle.

Kurkkaa lisää ideoita Serpentiinin sivuilta, jos olet juhlia kohta järjestämässä. Instagramissa (@neannii) alkaa kohta arvonta, jossa voi voittaa 20 euron arvoisen lahjakortin Serpentiiniin.

Onnea, 2-vuotias tyttäreni ❤

Onnea, 2-vuotias tyttäreni ❤



"Sinä päivänä kun Luoja teki sinut
Hän ei muuta tehnytkään
Heräs aikaisin, otti kynän käteen
Rupes siinä piirtämään

Päivä kului, mut hetkenkään lepoo
Piirtäjä ei kaivannut
Aivan niin kuin olis hurmoksessa ollut
Mestari valmisti sut."

Anna Puu - Mestaripiirros


Tämä Anna Puun laulu on yksi kauneimmista lauluista. Se herättää tunteita ja siitä tulee mieleen Natalien syntymä kaksi vuotta sitten. Silloin en tirauttanut kyyneltäkään, mutta nyt kahden vuoden jälkeen miettiessäni sitä, kun sain hänet mahasta suoraan rintaani vasten, alkaa itkettää kuin vesiputous. Silloin en tiennyt, miten rakas tuosta pienestä ihmisestä tulee ja miten mahtavaa on olla hänen äitinsä. Vauva oli rakas heti syntyessään, mutta se rakkaus vaan suureni hänen kasvaessaan ja jos se on edes mahdollista, suurenee edelleen.

Paljon onnea maailman rakkaimmalle! Tänään juhlitaan. Natalie vähän väliä täällä hokee: "Syntymäpäivä, paljon onnea -laulu, paljon lahjoja". Ihana hassu.

Natalie syntyi 7.4.2016 klo 00.42. Synnytyskertomuksessa tarkempi kuvaus käynnistetystä synnytyksestä, joka jätti hyvän kokemuksen.

#Vainraskausjutut - Tiedät olevasi raskaana, kun...

#Vainraskausjutut - Tiedät olevasi raskaana, kun...



Oi raskaus, raskaus. Se aiheuttaa meissä naisissa mielettömän suuren myllerryksen niin fyysisesti, kuin henkisestikin. Vähän pilke silmäkulmassa ja hippasen joissain liioitellen, kirjasin ylös omien kokemusten pohjalta ihanan kamalia vaivoja ja muita asioita, jotka on tuttuja raskaana oleville. Näitä voisi kutsua tägillä #vainraskausjutut.

- Mahasi osuu usein johonkin. Milloin oveen tai muihin ihmisiin ahtaassa tilassa. Milloin miehesi törmää mahaasi, kun ei muista sitä tai katso eteensä.

- Vaatteesi on likaiset mahan kohdalta. Just pesin yhden hupparin, joka on tähän saakka mahtunut vetskari kiinni päälleni. Huomasin että kaikki lika oli mahan kohdalla. Siitä löytyi rahkaa, mustikkaa, ruokaa, leivänmuruja, koko päivän (monen päivän) ruokalista.

- Mahasi toimii ruokakouruna. Jep, kaikki, mikä tippuu syödessä, pysähtyy mahaan. Sinänsä hyvä, ettei tarvitse poimia niitä lattialta.

- Mahasi toimii myös tarjottimena istuessasi tai maatessasi sohvalla.

- Rairuohosi rehottaa (ystävän miestä lainaten). Säärien sheivaaminen on jo ajatuksen tasolla aivan liian vaivalloista ja rankkaa, joten mitä turhaa edes lähteä yrittämään.

- Istut suihkussa saunatuolin päällä.

- Voisit viihtyä suihkussa vaikka tunnin.

- Käytät varpaita tavaroiden nosteluun lattialta, jottei tarvitsisi vaivautua kumartumaan.

- Huomaat usein purevasi hampaita yhteen, irvistäväsi ja kiroovasi samalla "autch" tai muuta vastaavaa. Kun joka paikkaan sattuu vuorotellen.


- Et huomaa silittäväsi mahaa tai pitäväsi käsiäsi sen alla kuin kantaen sitä. Tämän ainakin itse teen vaistomaisesti.

- Lyllerrät eteenpäin kuin vaappuva ankka pitäen samalla kättäsi selälläsi. Ihan kuin se auttaisi liikkumaan.

- Vaatteesi ei mahdu kiinni. Saatat käydä miehesi kaapilla lainaamassa päälle pantavaa.

- Et vedä vessaa joka kerta asioidessasi, koska tiedät, että tulet viimeistään puolen tunnin päästä asioimaan siellä uudestaan. Säästät samalla vettä!

- Heräät yöllä vessahätään tai johonkin muuhun kipuun. Et jaksaisi vaihtaa asentoa, koska sekin sattuu. Muttet voi jäädä kyljellesi, koska toinen kankku kipuilee tai kädet on puutuneet. Seuraavan kerran heräät, kun se toinen puoli on kipeä.

- Vauva potkii täysiä tai nyrkkeilee ja mahasi pomppii. Tai sitten vauva ihanasti potkii suoraan virtsarakkoon tai kylkiluihin.

- Miehesi kertoo sinun olevasi hajamielinen.

- Kutsut itseäsi norsuksi, pallokalaksi, valaaksi, "rantaleijonaksi" tai katujyräksi. Täältä tullaan.

Tätä listaa voisi helposti jatkaa loputtomiin. Hauskoja ja ei niin hauskoja #vainraskausjuttuja ja #vainraskausvaivoja. Kertokaas omianne! Saa vähän liioitella! ;)

PS. Blogini Facebook-sivulla sekä Instagramissa on meneillään lippuarvonnat Lapsimessuille.