Sisällön tarjoaa Blogger.

Polttavia supistuksia ja järjestelyjä vauvaa varten



Täällä painellaan 35. raskausviikkoa. "Ei enää kauaa", kuulen sanottavan jokaikisen suusta. Ei niin, jos vertaa siihen, mikä matka on jo menty. Tulenhan vielä joku päivä ikävöimään raskautta. Ei, en todellakaan tule. Vauvan takiahan tässä raskaana olen ja koitan parhaani mukaan jaksaa. En ole tästä olotilastani pystynyt yhtään tykkäämään, ja fiilikset on tällä hetkellä aika turhautuneet.

Polttavia ja hieman kivuliaita supistuksia on tullut jo muutaman viikon ajan

Muutama viikko sitten havahduin sohvalla loikoillessani alavatsan ja -selän polttoon. Suustani pääsi jopa sana "au" kun supistus tuntui sen verran ikävältä. Näitä jatkui yli tunnin ajan, mutta hyvin epäsäännöllisesti. Vielä nukkumaan mennessäkin poltteli. Ajattelin, että ne johtuvat rasituksesta. Kumma vaan sinä päivänä oli ollut normaali kotipäivä, enkä ollut ruoanlaiton jälkeen rasittunut fyysisesti. Supistuksia tuli vielä aamulla muutama, mutta sitten ne rauhoittuivat. Vähän jo jännitti, enteilikö tuo jotain. Siitä lähtien polttavia supistuksia on tullut lähes joka päivä epäsäännöllisinä ja yleensä lyhytkestoisina.



Pelkkä ruoanlaitto on jo suoritus

Nykyään pelkkä jalkeillaolo on tuskaista. Tosin liika istuminen tai makaaminenkin alkaa johonkin sattumaan. Hyvää asentoa tai olotilaa ei löydy. Jos teen ruokaa puolen tunnin ajan, jalat on jo ihan perunamuussia, supistaa, selkä on kipeä ja kohtu tuntuu viisi kiloa painavammalta.

Olen kotini vanki

Mä oon tottunut touhuumaan tytön kanssa viikottain. Tykätään käydä kyläilemässä, kaupoilla tai vaikka HopLopissa. Nyt oon joutunut tyytymään keksimään tekemistä kotona tai lähistöllä naapureita tavaten. Naamaa irvistellen joutuu yleensä liikkumaan ja pelkkä puolen kilometrin kävely puistoon on kivulias urheilusuoritus.

Käsien turvotuksen takia syön ananasta keskellä yötä

Yksi ihanimmista loppuraskauden oireista, turvotus! Mulla se on pahinta käsissä, ja muualla kehossa vielä maltillista. Tässä kun kirjoitan tätä postausta, joudun parin minuutin välein ravistelemaan käsiä, koska niitä alkaa heti kihelmöimään. Öisin ne puutuu niin, että joskus joudun ravata ympäri kämppää ja heilua ja jumpata kuin joku hullu. Yksi yö vedin ananasta naamaan toivoen, että nesteet ei enää loppyönä kertyisi käsiin ja saisin nukkua. Se taisi auttaa, sillä loppuyön sain nukuttua.



Vauvanvaatteiden järjestely ja viimeiset hankinnat

Oon saanut kaivettua Natalien vanhat vauvanvaatteet esille sekä pestyä ne ja kaikki uudet ostokset. Lasten vaatekaappiin täytyy vielä tehdä paremmin tilaa. Täytyy siivota sieltä tavaraa ja käyttämättömiä vaatteita pois, koska muuten tila loppuu kesken.

Lisäksi meiltä puuttuu vielä tuplavaunut ja turvakaukalo. Eli juuri ne tärkeimmät ja isoimmat hankinnat. Aiotaan hankkia tuplavaunuiksi Mountain Buggy Duetit, koska ne mahtuvat meidän terassin ovesta sisään. Kaukaloksi hankitaan Maxi-Cosi Cabriofix, jonka saa kätevästi kiinnitettyä tupliin. Elättelen toiveita, että huomenna löytyisi Lapsimessuilta hyviä tarjouksia.

Pienempiä hankintoja, kuten vaippoja, tutti ja uudet rintapumpun pullot pitäisi vielä käydä ostamassa. Muuten taitaakin kaikki olla valmiina ja monia juttujahan ehtii vauvan synnyttyäkin hankkimaan.

Haluan synnyttämään

Tänään neuvolassa sanoin, että oma jaksaminen on niin kortilla, että oon luovuttanut jo. Nyt otetaan rauhassa ja vietetään aikaa neidin kanssa arkipäivät kotona ja pihalla leikkien. En lähde väkisin minnekään, jos ei ole pakko. Paitsi Lapsimessuille, se kuuluu kastiin "pakko mennä". :D Saako olla vähän hullu ja haluta synnyttämään? Haluan supistuksia, kipua ja sen maailman parhaimman palkinnon kaiken kärsimyksen lopuksi. Muutama viikko, niin vauva, saat luvan tulla!

Ei kommentteja