Sisällön tarjoaa Blogger.

Kiintymyssuhde toiseen lapseen on muodostunut jo raskausaikana


Tällä kertaa varmaan purskahdan itkuun, kun vauva syntyy ja näen hänet ensimmäistä kertaa. Pelkkä ajatuskin pistää sydämen tykyttämään kovempaa. Esikoisen kohdalla ihmettelin ja katsoin vauvaa vaan suu ammollaan aivan hämmästyneenä. Se hetki oli niin uusi, outo ja ihmeellinen. "Toi tyyppikö juuri tuli mun mahasta ulos?"

Nyt toisella kertaa tiedän mitä odottaa. Olen kokenut synnytyksen kerran, joten se ei tunnu niin oudolta. Tiedän, millaista se on, kun näkee vauvan ensimmäistä kertaa. Ihmeellisen ja oudon sijaan synnytys tuntuu jo nyt tunteellisemmalta kuin viimeksi. Koko raskaus on ollut tunteellisempi ja todellisempi kuin viimeksi. Jotenkin sitä jo raskausaikana on tiedostanut, että kasvatan mahassani omanlaista yksilöään, joka on jo todella rakas ja josta tulee osa meidän perhettä.

Kysyn varmaan heti vauvan putkahtaessa ulos, onko vauva terve. Rakenneultran epäily sydänviasta on jättänyt pienen huolen. Entä jos kaikki ei olekaan hyvin. Ehdin pelätä vauvan terveyden puolesta rakenneultran jälkeen ja vaikka saimme hyviä uutisia lisätutkimuksissa, tuo pelko elää jollain tapaa edelleen. Sitä vaan toivoo yli kaiken, että saisi terveen vauvan maailmaan. Se korostui tässä raskaudessa ja kaikki tunteet ovat voimistuneet tämän myötä. Jotenkin tuntuu, että mulla on tähän vauvaan jo nyt raskauden aikana muodostunut kiintymyssuhde. Toki "virallinen" ja molemminpuolinen kiintymyssuhde muodostuu vasta äidin ja lapsen vuorovaikutuksesta. Tekisi mieli rutistaa vauvaa ja sanoa, että äiti suojelee sinua kaikelta eikä ikinä päästä irti. 


Sanotaan, että synnytyksen jälkeen voi kestää jonkin aikaa, että vauva tuntuu omalta. Se voi tuntua vieraalta pitkänkin aikaa. Yhtäkkiä sylissä on joku, joka on täysin riippuvainen vanhemmistaan ja tarvitsee hoitoa 24 tuntia vuorokaudessa. Eihän niin isoon elämänmuutokseen sekä niihin tunteisiin voi varautua tai opetella niitä etukäteen. Esikoisen syntyessä en tirauttanut kyyneltäkään. Vauva oli ihana ja rakas, mutta rakkaus ja kiintymyssuhde kasvoi joka päivä ja joka kuukausi yhä suuremmaksi. Se rakkaus kasvaa edelleen, jos se edes on mahdollista.

Nyt kun tiedän, millaista on olla äiti ja millaisia tunteita siihen kuuluu, osaan jo kuvitella näitä tunteita tuota toista lasta kohtaan myös. Kohta mulla on kaksi pientä lasta, jotka saavat kasvaa yhdessä ja saan itse nähdä ja elää heidän kanssaan heidän lapsuuttaan, ihan mahtavaa!

Onko toinen lapsi tuntunut teille todellisemmalta ja rakkaammalta jo raskausaikana verrattuna esikoisen raskausaikaan? Voitteko sanoa, että oma kiintymyssuhde olisi muodostunut jo raskausaikana? Mikä siihen on vaikuttanut?

2 kommenttia

  1. Joo, miulle ainakin tuntui paljon todellisemmalta toisella kerralla kaikki. Tiesi mitä odottaa, ja se, että oli jo valmiiksi äiti. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinpä just! Tiesi jo valmiiksi, miten ihanaa se äitiys on, kaikkine vaikeuksineen! :D

      Poista