Sisällön tarjoaa Blogger.

Kuopuksen synnytyskertomus



Pienen blogitauon jälkeen palailen taas ruudun ääreen ja yritän kirjoitella useammin. Synnytyksestä on kohta jo neljä viikkoa ja meidän arki kahden lapsen kanssa on sujunut yllättävän hyvin. Palataan kuitenkin ensin synnytykseen. Haluan jakaa teille tämänkin synnytyksen, sillä itse raskaana ollessa tykkäsin lueskella muiden synnytyskertomuksia. Toivottavasti jaksatte lukea tämän romaanin! Esikoisen synnytys oli vähän helpompi kipujen puolesta, vaikka muuten synnytykset etenivät aika lailla samalla tavalla, molemmat käynnistettynä.

Raskausdiabeteksen takia kävin 37. ja 39. raskausviikoilla äitiyspolilla tarkastamassa vauvan koon. Ensimmäisessä tarkastuksessa painoarvio oli noin 3,4 kg ja puhuttiin jo alustavasti, että käynnistys tulisi olemaan noin parin viikon päästä. Tämä siksi, ettei vauva kasva liian isoksi alatiesynnytyksen kannalta. 39. viikon painoarviossa vauva arvioitiin jo neljäkiloiseksi. Sain viikonlopulle ohjeet ottaa kaikki keinot käyttöön, jotta supistuksia ja edistystä tapahtuisi kohdunsuulla tai synnytys jopa käynnistyisi itsestään.



Eipä käynnistynyt, mutta shoppailu ja kukkien istutus aiheutti kyllä supistuksia ja vieläkin tukalampaa oloa. Suunnattiin viikonlopun jälkeen sairaalaan, jossa mulle asennettiin klo 13 ballonki. Olin iloinen, että kohdunsuu oli sen verran auki, että ballonki pystyttiin asentamaan. Viime synnytyksessä sitä ei voitu asentaa ja käynnistys tapahtuikin lääkkeellisesti cytotecin avulla. Toivomuksena olikin, että tällä kertaa saisin ballongin, joka on luonnollisempi käynnistystapa.

Supistukset alkoivat heti ballongin asennuksen jälkeen ja ne voimistuivat ja säännöllistyivät nopeasti. Mentiin vanhempieni luo, jossa myös esikoinen oli, odottelemaan ballongin lähtemistä. Yhtäkkiä supistukset laantui ja ehdin jo luulla, että siihen tyssäsi. Vessassa vetäessäni klo 16 aikaan ballongia alaspäin, se onneksi irtosikin ja matka jatkui takaisin sairaalaan.


Olin käyrillä ja mulle asennettiin kanyyli käteen. Lääkäri tuli puhkaisemaan kalvot noin klo 17.30. Ja sitä lapsivettä vaan tuli ja tuli! Tässä vaiheessa olin noin 4-5 senttiä auki ballongin johdosta. Viimeksi kalvot puhkaistiin muistaakseni vähän ennen ponnistusvaihetta, joten en ollenkaan nähnyt kuinka paljon vettä tuli. Supistuksia alkoi taas tulemaan useammin ja ne voimistuivat koko ajan. Synnytyssaliin taidettiin siirtyä puoli seitsemän aikoihin. Samalla mulle pistettiin antibiootti tippumaan, sillä streptokokkinäyte oli positiivinen.

Seuraavan tunnin kärvistelin voimistuvista supistuksista tens-laitteen avulla nojaten ja puuskuttaen miestä vasten. Aloin vaatimaan ilokaasua ja epiduraalia, sillä en meinannut enää kestää. Ilokaasu aiheutti hienon oksennuskaaren, kun vedin sitä päähäni epätoivoisena ihan liikaa. Supistukset olivat niin kivuliaita, etten tiennyt miten päin olla ja tuntui kuin olisin jonkun demonin vallassa.



Epiduraalin laittoa alettiin valmistelemaan ja piru kun tuntui, että siinä kesti kauan. Kaiken kukkuraksi sitä ei kahdella yrittämällä saatu laitettua, vaan tunsin kehossani sähköiskut, joita ei kuuluisi tuntea. Tunnin tai kahden järjettömien supistuskipujen jälkeen noin klo 21 saatiin vihdoin laitettua spinaali istuma-asennossa, joka alkoi heti vaikuttamaan. Epiduraali vaihtui tuossa tilanteessa spinaaliin ymmärtääkseni siksi, että sen vaikutus alkaa heti. Kiitin lääkäriä varmaan miljoona kertaa ja höpötin, että haluan Natalien viereen vaan nukkumaan. Oli ihanaa vähän levätä ilman supistuskipuja.

Tunnin sisällä aloin tuntemaan painetta, joka voimistui aika nopeasti. Pyysin kätilöä paikalle, ja puhuttiin, että ehtisin vielä saamaan annoksen epiduraalia selkään laitettuun kanyyliin. Tällöin olin 9 cm auki ja kuulemma kalvoja tai jotain vastaavaa oli vielä edessä, joten kätilö oli sitä mieltä, että epiduraali ehdittäisiin laittamaan. Kätilö alkoi valmistelemaan epiduraalin laittoa, mutta huomasi johdossa olevan verta ja soitti lääkärille. Samaan aikaan sanoin kätilölle, että paineen tunne on kova ja tuntuu, että vauva tulee ulos.



Kätilö hälyttikin sitten paikalle toisen kätilön ja ovesta astui sisään sama ihanista ihanin kätilö, joka oli synnytyskätilönä Natalien synnytyksessä! Hän muisti meidät, sillä meillä on yhteisiä tuttuja. Hän tsekkasi tilanteen ja sanoi, että nyt aletaan ponnistamaan. Siinäpä sitten aloin pusertamaan neitiä ulos. Tällä kertaa ponnistusvaihe oli erilainen, sillä viimeksi en tuntenut kipua epiduraalin takia. Tällä kertaa spinaali ehkä jollain tapaa vielä vaikutti, mutta tunsin hyvin, miten vauva liikkui joka ponnistuksella alaspäin. En muista tunteneeni supistuskipua, vaan kovaa painetta ja kirvelyä. Vihdoin alle puolen tunnin ponnistusvaiheella (en nyt muista tarkalleen) vauva oli ulkona.



Ai että kun voi ihminen olla onnellinen, kun vauva syntyy ja jäätävät kivut loppuu siihen. Kysyin heti, onko vauva elossa ja olin ihan hämilläni. Ne fiilikset on niin mielettömän voimakkaita, että nyt tätä kirjoittaessa osaan palata takaisin sinne neljän viikon taa.

Täydellinen, ihana tyttö syntyi 21.5.2018 klo 22.55 viikoilla 38+6. Painoa oli 3870 g, pituutta 51 cm ja päänympärys 34 cm. 

Ei kommentteja