Kaksplus.fi
Sisällön tarjoaa Blogger.

Mitä löytyy puutarhasta?



Oli kiva odotella kevään ja luonnon heräämistä, sillä meillä ei ollut oikein tietoa, mitä kaikkea puutarhassa oikein on. Tiedossa oli, että löytyy omenapuuta, karviaista, punaviinimarjaa ja mustikkaa. Nyt oonkin joka viikko yllättynyt, mitä kaikkea maasta puskeekaan ylös. On löytynyt ruohosipulia, raparperia, narsisseja ja tulppaaneja. Kaikista marjapuskista en ole varma, mitä sieltä karviaisten ja punaviinimarjojen lisäksi löytyy, se jää siis nähtäväksi.

Rakastan värejä ja haaveilen kauniista kukkamerestä, jota voisi vaikka terassilta katsoa. Pitää alkaa suunnittelemaan, mihin kukkia on järkevä istuttaa. Ja ennen kaikkea mitä kukkia? En tiedä kukista paljon mitään, joten tarvitsen kyllä jotain apua kukkien valitsemiseen ja istuttamiseen. Pitäisi nimittäin olla sellaisia suht helppohoitoisia kukkia, jotka mielellään kukkivat kauan, ja nousevat joka vuosi uudestaan. Jos kukkia täytyy paljon hoitaa, ei se meikäläiseltä onnistu, sillä aina unohdan sisälläkin kastella kukat, haha.

On kiva, että pihalta löytyy jo pari mustikkapensasta. Mutta mansikoita on pakko saada. Ajatuksissa on tehdä pihalle pieni ja söpö oma mansikkamaa. Katsotaas vaan milloin saan aikaiseksi! Pihalla taitaa olla tällä hetkellä vain yksi omenapuu kolmesta, joka tekee omenia. Se kyllä riittää, mikäli tulee hyvä sato. Omenapiirakkaa odotellessa. Ja raparperi kasvaa silmissä. Yllä olevat raparperikuvat on otettu viime viikolla ja nyt taitaa jo aika pitkiä varsia olla. Pitäisiköhän kokeilla jo tänään raparperipiirakkaa.



2 kommenttia

  1. Vastaukset
    1. Niinpä, ihanan helppoa! Mulla nimittäin kestäis ennen kun viittisin istuttaa. Nyt vaan voi hakea pihalta marjat yms suoraan piirakkaan ;)

      Poista