Kaksplus.fi
Sisällön tarjoaa Blogger.

Kynttilöitä, matkustelua ja muskaria


Eipä taida olla epäselvää ulos katsoessa, että se kesä taitaa tosiaan olla ohi. Oikeastaan mua ei oo kyllä toistaseks haitannut viileämmät ja sateisemmat säät. Kuukauden päästä on varmasti toinen ääni kellossa ja oon saanut sateesta tarpeekseni. Illalla on jo aika hämärää ja oonkin laittanut jo parit kynttilät palamaan. Ne tuo kyllä aina ihanasti tunnelmaa.


Me saadaan onneksi vielä viikko nauttia kesästä kun lähdetään Kreikkaan Karpathokselle. Ai että, ihanaa päästä nauttimaan Kreikan kauniista maisemista ja niin superhyvästä ruuasta! Aika vauvan kanssa on jotenkin mennyt niin nopeasti, etten ole edes pahemmin osannut odottaa matkaa. Nyt oon kuitenkin innoissani ja iloinen, että päästään taas Kreikkaan. Kreikkaan matkustamisesta on nimittäin tullut meille jokavuotinen traditio ja ihanaa pystyä toteuttamaan se tänä vuonna myös vauvan kanssa. Mun vanhemmat tulevat mukaan, joten saadaan miehen kanssa viettää myös vähän kahdenkeskistä aikaa. Rintapumppu ja tuttipullo lähtevät mukaan, jotta mummi ja ukki voivat hoitaa Natalieta. Sen takia mummi ja ukki on saanut nyt muutaman kerran harjotella Natalien syöttämistä. Tai pikemminkin Natalieta on totutettu huolimaan pullo myös heiltä. Niin kuin yllä olevasta kuvasta näkyy, neiti on alkanut päättämään itse ja niinpä siitä pullosta juodaan ihan itse. Huomatkaa hyvin keskittynyt ilme, haha. Sylissä syöttäminen tahdistetulla pulloruokinnalla on ihan nounou ja paljon kivempaa on syödä ja maiskutella ihan ITE. No, pääasia että suostuu syömään.


Viime viikonloppuna käytiin möksällä ja miehet rakensi uutta aittahuonetta. Natalie reagoi selvästi, ettei olla tutussa ja turvallisessa omassa kodissa. Hän oli selvästi itkuisempi eikä meinannut saada unen päästä kiinni päiväunille tai yöunille mennessä. Sunnuntaina tyttö oli taas oma ihana ja aurinkoinen itsensä. Onko muut muuten huomanneet vauvan reagoivan vieraaseen paikkaan? Mua vähän jänskättää, miten meillä sujuu Kreikassa. Toivottavasti tyttö tottuu uusiin maisemiin ja helteeseen nopeasti.


Matkan jälkeen alkaakin se aina niin kamalan pitkä syksy. Meillä on onneksi kivasti tekemistä viikottain. Ainakin pariksi päiväksi koitan keksiä jotain tekemistä. Usein nähdään äiti- ja vauvakavereita, käydään jossain kylässä tai kaupoilla. Ilmoitin meidät myös muskariin, joka alkaa tällä viikolla. Natalie on selvästi kiinnostunut äänistä ja lauluista, joten muskari on toivottavasti hitti meille. Löysin nettikirppikseltä vauvojen pianon, jossa on kaikenlaisia lauluja ja eläinten ääniä ja Natalie koittaa kovasti painella nappuloita ja hymyilee lauluille. Tää lelu on hurmannut myös kaikki aikuiset, haha. Ei taida mennä kauaa kun tyttö jo hakkaa pianoa innoissaan ja sit saatetaan mekin olla eri mieltä lelun hauskuudesta.

Me ollaan miehen kanssa alettu käymään taas salilla. Mummi ja ukki tulee innoissaan hoitamaan tyttöä ja me päästään hikoilemaan. Mitä kauemmin on ollut salilta poissa, sitä vaikeampaa sinne on taas lähteä. Treeni tuntuu onneksi hyvältä ja ai vitsi mikä fiilis sen jälkeen onkaan. Oon huomannut, että oon paljon hyvätuulisempi, jos pääsen vähän urheilemaan. Myös pelkkä vaunulenkkeily kävellen tekee terää ja mä oon jopa kunnon vesisateessa jaksanut raahata koko revohkan ulos. Ennen koiraa ja vauvaa olisin vaan istunut sohvalla ja möllöttänyt jotain hömppäsarjaa.

Onko syksy mörkö vai ihan jees? Mitä suunnitelmia teillä on syksylle?


3 kommenttia

  1. Syksy on aluksi ihan jees vähän aikaa, mutta eiköhän se käänny pian pinaavaksi kevään odotteluksi kun pahin kaamos iskee :D Oon kyllä niin kade teidän Kreikan matkalle kun ite en oo päässyt etelään tänä vuonna :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Mä vähän pelkään kuinka nopeesti mun mieli muuttuu ja alan jo odottaa kevättä. Ehkä odotan ensin joulua kuitenki. Ja miks ihmisellä täytyy aina olla jotain mitä odottaa, ei ymmärrä?! :D Teidän pitää talvella lähteä johonki lämpimään jos pääsette. Sit jaksais kaamoksen yli ;)

      Poista
  2. Syksyssä parasta on kynttilät, juustolautanen ja punaviini 😂 Ja että joulu rupeaa lähestymään! Muuten vuodenaikana vähän pyllystä kun on märkää ja kurasia tassunjälkiä ympäri kämppää..

    VastaaPoista